Lindblomilta lupaava kauden avaus Liettuassa – ”Tästä on hyvä lähteä rakentamaan”
Kuva: Juha Tamminen
Carl Lindbom debytoi uuden seuransa Utenos Juventuksen riveissä tiistaina alkaneessa Liettuan liigassa. Liettuan viime kauden hopeajoukkue Lietkabelis oli avausottelussa 92-85 (44-45)-lukemin parempi, mutta Lindbom piti kauden avausta rohkaisevana.
Juventus johti vielä ensimmäisen puoliajan jälkeen, mutta kolmannella Lietkabelis käänsi ottelun edukseen viemällä jakson nimiinsä 21-14. Lindbomin kori 1,5 minuuttia ennen loppua toi Juventuksen vielä viiden pisteen päähän ja voittotaisteluun, mutta Adas Juskeviciuksen kolmen pisteen kori toisessa päässä ratkaisi ottelun lopullisesti kotijoukkueelle.
Lindbom tilastoi debyytissään 14,5 minuuttia, seitsemän pistettä ja kaksi levypalloa.
– Oli vähän hakemista koko joukkueella. Varsinkin joukkuepuolustuksessa on paljon töitä tehtävänä. Pystyimme silti haastamaan Lietkabelisin kunnolla, joka on kova joukkue ja pelistä löytyi paljon positiivista. Tappio harmittaa, sillä meillä oli kaikki mahdollisuudet voittaa ottelu, Lindbom totesi ottelun jälkeen Koripalloliitolle.
Lindbom liittyi Juventuksen mukaan EM-kilpailujen jälkeen eikä ole ehtinyt olla uuden joukkueen kanssa vielä kovinkaan pitkään. Debyytti oli lupauksia herättävä ja hän uskoo parantavansa vielä jatkossa.
– Itseltäni ihan ok peli. Muutama heitto olisi saanut upota, mutta seuraavassa pelissä ne taas uppoavat varmasti! Hetki menee tietenkin päästä joukkueeseen sisään, koska olen ollut täällä vasta niin vähän aikaa. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan ja hakemaan voittoa lauantaina Rytasista, Lindbom kertoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa