Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
Pitkään pelikentiltä poissa ollut Susijengin laituri Jacob Grandison saa viimeinkin palata kentille. Grandison on joutunut olemaan sivussa neljä MM-karsintaikkunaa sekä lähes kokonaisen seurajoukkuekauden. 28-vuotias Grandison oli pelikiellossa kolmen kuukauden ajan positiivisen dopingnäytteen vuoksi, mutta tilanteesta on nyt paljastunut aikamoinen käänne.
Koripalloliitto kommentoi tiedotteessaan tilannetta näin:
– Koko suomalainen koripalloperhe on äärimmäisen pahoillaan kaikesta, mitä Jacob on joutunut käymään läpi. Mitään tällaista ei olisi pitänyt tapahtua hänelle, kertoi liiton puheenjohtaja Timo Elo.
– Jacob ilmoitti käyttämänsä lääkityksen sekä liittyessään joukkueeseen 2021 että viime vuoden EM-kisoissa antamansa testin yhteydessä. Erivapaus lääkkeen käyttämiseksi jäi kuitenkin hakematta. Tämä on ollut äärimmäisen vaikeaa aikaa Jacobille, joka on joutunut paikkansapitämättömien syytösten kohteeksi, vaikkei ole tehnyt käytännössä mitään väärin, lisäsi Henrik Dettmann.
– Tämän tapauksen ja Jacobin kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta olemme Koripalloliitossa tehneet vaadittavat toimenpiteet. Otan kaiken tämän pohjalta täyden vastuun taatakseni, että prosessimme toimivat jatkossa paremmin.
Liitto pahoittelee, mutta syyt kaatuvat heidän niskaansa
Tilanne on saanut vahvaa kritiikkiä sosiaalisessa mediassa. Kuten Dettmann toteaa, Grandison ei ole tilanteessa käytännössä tehnyt mitään väärää, mutta on joutunut kärsimään isot seuraukset, eikä laituri ole päässyt pelaamaan ollenkaan.
Lääke, jota Grandison käyttää, on lääkärin määräämä Adderall, joka on ADHD-lääke. Grandison kertoo haastattelussa Helsingin Sanomille, että hän oli saanut käsityksen poikkeuslupaprosessista lääkitykselleen, mutta kukaan Susijengistä ei ollut lopulta hakenut kyseistä lupaa. Tämän myötä Grandison antoi positiivisen näytteen Tampereella pelatuissa EM-kisoissa elo–syyskuussa 2025.
Myös HS:n tietojen mukaan Grandison on kiellon myötä menettänyt viime pelikaudelta noin 90 000 euron edestä palkkoja. Grandison kertoo HS:lle myös, että hän jäi tilanteessa käytännössä yksin ilman joukkueen suojelua. Grandisonin mukaan suurin vastuu tilanteesta on Susijengin lääkintätiimillä sekä johdolla.
Grandison on HS:n mukaan myös riidoissa Susijengin lääkärin kanssa. Saa nähdä, haluaako laituri enää pelata Susijengissä näin massiivisen mokan jälkeen ja korjaantuvatko välit enää tämän jälkeen.
LUE MYÖS:
- Pitkä odotus päättyy – kuukausia sivussa ollut Jacob Grandison siirtyy Ranskaan
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Barcelonassa!
- Dettmann: ”Islanti ansaitsee kaiken kunnioituksemme”
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät NCAA:ssa 16 parhaan joukkoon
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Elokuun karsintaikkuna lähestyy – tässä Susijengin harjoitusrinki
- Kaksi upeaa seurajoukkueuraa päätökseen