Annika Holopaisen Wasserburg palasi voittojen tielle
Kuva: Juha Tamminen
Annika Holopaisen edustama Wasserburg pääsi Euro Cupissa takaisin voittojen tielle kaatamalla torstai-iltana tshekkiläisen Brnon. Wasserburgin voittolukemat olivat 81-62 (33-33).
Brno aloitti ottelun vahvemmin ja oli pitkään johdossa, mutta Wasserburg otti toiseen neljännekseen 11-0-jakson nousten rinnalle ja toisella puoliajalla Wasserburg karkasi vierailtaan lopullisesti.
– Juoksimme kenttää ja jaoimme palloa hyökkäyksessä paremmin kuin viime peleissä ja sen takia saimme laadukkaampia heittoja ja helppoja koreja. Aggressiivinen puolustuksemme pakotti Brnon pelaamaan enemmän 1 vastaan 1 -korista, joka oli tavoitteemme peliin lähdettäessä, sillä he tykkäävät pelata todella organisoitua koripalloa, Holopainen kertaa Koripalloliiton sivuilla.
Holopaiselle kertyi tilastoihin vajaassa 14 minuutissa seitsemän pistettä, kaksi levypalloa, syöttö ja riisto.
– Itselläni oli vaikeuksia päästä pelirytmiin virhevaikeuksien ja päähän tulleen iskun takia, mutta todella tärkeä voitto joukkueelta jatkon kannalta.
Holopaisen mukaan hän on kuitenkin kunnossa pääiskun jäljiltä.
Wasserburgilla on neljästä pelistä kaksi voittoa ja on lohkossa toisena tasapisteissä Fribourgin kanssa. Venetsia johtaa lohkoa puhtaalla pelillä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä