Susijengiläisten ranskalaisjoukkue saanut kurssin käännettyä – ”Pysyimme yhtenäisinä”
Kuva: Juha Tamminen
Matti Nuutinen ja Antti Kanervo juhlistivat Ranskassa ProB-liigan Leaders Cupin voittoa sunnuntaina. Joukkue on pystynyt selättämään vuodenvaihteeseen osuneet vaikeudet ja Nuutinen katsookin luottavaisena kohti loppukautta.
Nuutisen ja Kanervon Chorale de Roanne voitti Leaders Cupin finaalissa Boulogne-sur-Merin 88-80. Ottelusta muodostui lopulta tiukka, vaikka Roanne johti peliä parhaimmillaan jo 27 pisteen erolla.
– Valmentaja painotti moneen kertaan, ettei peli ole vielä ohi ja vastustaja voi tulla takaisin. Niin he tulivatkin ja pääsivät iskuetäisyydelle. Saimme kuitenkin tarvittavat stopit ja korit voittoon, Nuutinen käy läpi ottelua Yle Urheilun haastattelussa.
Roanne aloitti kautensa vakuuttavasti raivaten tiensä Leaders Cupin finaaliin ja voittaen seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan viisi. Sen jälkeen kahdeksasta seuraavasta ottelusta tuli kuitenkin ainoastaan yksi voitto. Nuutinen pitää vaikeaa vaihetta kuitenkin opettavaisena.
– Se oli meille tärkeä ajanjakso. Meillä on nuori joukkue ja aloitimme kauden hyvin. Sitten heikon jakson iskettyä, jouduimme miettimään mitä voisimme tehdä paremmin ja mitä olemme tehneet hyvin. Opimme siitä ja kasvoimme joukkueena. Pysyimme yhtenäisinä ja olemme nyt pystyneet kääntämään sen positiiviseksi.
Roanne on tällä hetkellä ProB:ssä kahdeksantena, mutta se voi hengittää rauhassa pudotuspelipaikan suhteen, sillä Leaders Cupin voitto toi mukaan pääsylipun myös pudotuspeleihin. Nuutisen mukaan joukkue ei kuitenkaan aio tuudittautua varmaan pudotuspelipaikkaan.
– Meidän pitää unohtaa, että pudotuspelipaikka on jo taskussa ja yrittää nousta kohti kärkeä. Meidän on edelleen pyrittävä kehittämään joukkueena omaa pelaamistamme.
Nuutisen haastattelu luettavissa kokonaisuudessaan Ylen sivuilta.
Lähde: Yle Urheilu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Jantunen ei valita kovasta tahdista – ”Loppujen lopuksi kaikki on aika hyvin”
- Lauri Markkasen kausi vaikuttaa olevan paketissa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä