Suomi puolusti Kreikan nurin EM-kenraalissa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä torstaina 69-64 (31-29).
Suomi otti näin revanssin keskiviikon 55-58-tappiosta. Puoliajalle asti ottelu eteni tasaisesti, mutta kolmannelle neljännekselle Sudenpennut asteli puolustushaalarit yllä.
Suomalaisten puolustus raatoi kuin riivattu kreikkalaiset läkähdyksiin ja vaikeisiin heittoihin ja toisessa päässä soi. Päävalmentaja Jussi Räikän sanoin ”positiivinen energia siirtyi puolustuksesta hyökkäykseen”.
– Kolmas jakso oli aivan huikea ja lisäksi meillä oli yhdeksän tai kymmenen pelaajaa kentällä. Tätä varten me treenaamme, jotta on aivan sama, että kuka menee kentällä, ja silti homma toimii ja tulee onnistumisia, Räikkä kertoi.
– Jos tällä tavalla pystymme pelaamaan pidempiä jaksoja, niin monet asiat on mahdollisia.
Päätösneljänneksen alkaessa Suomella oli kasassa 20 pisteen johto, jota Kreikka lähti kirimään paikkaprässin turvin – viiteen pisteeseen asti.
– Siinä vaiheessa sanoin pelaajille, että jos joku miettii, että miksi menetti pallon tai tuli hätiköityä, niin se ei ole heidän vika, vaan minun. Olemme ottaneet sen riskin, että jotain asioita on jätetty viimeisiin harjoituksiin ja paikkaprässin purkaminen on yksi niistä. Sen verran kuitenkin onnistuimme, että saimme voiton.
Suomen pisterikkaimmat ottelussa olivat Kati Ollilainen (19/7/4 syöttöä), Annukka Willstedt (12/3) sekä parhaimmillaan pysäyttämätön Henna Sandvik, joka väänsi 16 pistettä ja 3 levypalloa ennen virhetilinsä täyttymistä.
Lähde: Basket.fi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Ahoselta vahva esitys – Kolossos lähellä jymypaukkua!
- Anissa Poundsin kausi päättyi Iso-Britannian Superleaguessa välieriin
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Korisliigan viime kauden finalistit etenivät helposti välieriin
- Lilli Onnela vahvassa vireessä Italiassa