Suomen haastajamaajoukkue otti toisen voiton Virosta murskalukemin

Kuva: Juha Tamminen
Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä nähtiin torstaina lähes keskiviikon ottelun toisinto, kun Suomen haastajamaajoukkue pöllytti Viroa 77-31 (29-16). Suomi sai puolustuksensa lukkoon ja porhalsi karkuteille kolmannella jaksolla, korien alla isäntänä hääri Anton Odabasi ja Marius van Andringa säkitti kaukaa.
– Matsi alkoi kahden eilisestä väsyneen joukkueen kohtaamisena. Päästimme ekalla puoliskolla virolaispelaajat aivan liian helposti meistä ohi, mutta kolmannesta jaksosta alkaen saimme puolustuksen asenteen kohdalleen ja tehoja alkoi löytyä hyökkäyspäästäkin, ynnäsi ottelun kulun haastajamaajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola.
Odabasi (16/11/3 syöttöä) teki jälleen läsnäolonsa tiettäväksi korien alla, kun taas haastajien korkeimman pistemäärän upotti viisi kolmosta naulannut van Andringa (17/4). Poikolan kehut keräsi myös kakkossentteri Henri Ventoniemi (7/6/3 riistoa).
– Van Andringa ja Ventoniemi tulivat ryhmäämme viime metreillä ennen leirityksen alkua ja tuovat kumpikin meille vahvuutta erikoisosaamisalueillaan, Poikola kehui Koripalloliiton sivuilla.
Haastajamaajoukkue matkustaa lauantaina Taipeihin, jossa joukkue pelaa vielä valmistavan maaottelun Israelia vastaan ennen universiadien alkua. Taipein universiadit pelataan 19.-30. elokuuta.
Suomi–Viro 77-31 (13-10, 29-16, 57-24)
Suomi: Marius van Andringa 17/4, Anton Odabasi 16/11/3 syöttöä, Okko Järvi 9/4/5 syöttöä, Alexander Madsen 9/4/2 blokkia, Tommi Huolila 8/3, Henri Ventoniemi 7/6/3 riistoa, Joonas Lehtoranta 6/5/5 syöttöä, Tuomas Hirvonen 3/3/3 riistoa, Shawn Hopkins 2/5, Ilari Seppälä 0/0, Topias Palmi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Olivier Nkamhoua aloitti vahvasti Italiassa
- Joonas Iisalo mukaan Susijengin valmennusjohtoon
- Susijengin EM-kisapaidat huutokaupassa