Slovenia puhtaalla pelillä pudotuspeleihin – ”Joukkueen kemia toimii hyvin”
Ranska jäi alkulohkon päätöskamppailussaan Slovenian jalkoihin iltapäivällä Helsingissä. Loppulukemat kirjattiin 95-78. Slovenia hallitsi ottelua alusta loppuun, eikä Ranska pystynyt haastamaan vastustajaansa kunnolla missään vaiheessa.
– Tiesimme olevamme hyvässä rytmissä juuri nyt ja että voimme voittaa ranskalaiset. Näytimme, miten hyvin Slovenia pystyy pelaamaan ja jälleen voitimme. Nyt edetään pudotuspeleihin ja katsotaan, mitä Istanbul meille tuo, sanoi Slovenian pelaaja Jaka Blazic ottelun jälkeen Sportti.comin mukaan.
Slovenian lohkovaihe oli kokonaisuudessaan varsin vakuuttavaa katsottavaa. Viisi ottelua – viisi voittoa.
– Joukkueen kemia toimii hyvin. Valtaosa pelaajista on pelannut maajoukkueessa yhdessä jo viisi kuusi vuotta. Myös nuorten maajoukkueista moni tuntee toisensa. Tästä on hyvä rakentaa.
Slovenian kova taso on tiedetty, mutta nähdynlainen dominanssi on tullut muulle Euroopalle lievänä yllätyksenä. Pelaajat itse uskovat jopa EM-kultaan.
– Miksi ei? Se on unelma. Pelien voitto riippuu luonteesta ja kaiken on osuttava kohdalleen. Katsotaan, Blazic sanoi mestaruushaaveista.
Lähde: Sportti.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Jantunen ei valita kovasta tahdista – ”Loppujen lopuksi kaikki on aika hyvin”
- Lauri Markkasen kausi vaikuttaa olevan paketissa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä