Susijengin kippari Shawn Huff ottaa koronan vuoksi päättyneen Korisliiga kauden aikaisena kesälomana ja kokee, että keskeyttämisratkaisu oli ainoa oikea.

Pallo ei nyt pompi. Suomessa koripalloliitto teki yksimielisen päätöksen seurajoukkuekausien aikaisesta päättämisestä, ja useimmat sarjat ympäri maailman NBA:ta myöten ovat määrittämättömän pituisella tauolla.

Helsinki Seagullsin paikallistähtenä ja Susijengin kapteenina tunnettu Shawn Huff on päättänyt asennoitua tilanteeseen aikaistettuna kesälomana. Muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ole. Joukkueurheilu on hankala laji pelattavaksi etätyön muodossa, ja yli kymmenen hengen kokoontumiskiellot estäisivät sen ilman yleisöäkin.

– Nautimme perheenä toistemme seurasta hetken. Noudatamme annettuja ohjeita välttäen ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja ja keskitymme yhteiseen aikaan, Huff kertoo.

Kesätauon ensivaiheessa hän ottaisi etäisyyttä pelaamiseen muutenkin. Yleensä loman alussa palaudutaan, ja harjoittelu keskittyy yleiskunnon ylläpitoon. Itse laji tulee takaisin mukaan rutiineihin vasta seuraavassa vaiheessa. Nyt, kun perheen kaksi lastakin on otettu kotiin päiväkodista ja esikoulusta, voi panostaa yhdessä ulkoiluun.

– Liikun vapaa-ajalla aina paljon, joten ei ole sitä vaaraa, että vajoaisin sohvan pohjaan. Kunnon liikunnan keksimisessä täytyy olla välillä luova. Perheen kanssa vain aktiivisesti metsäretkille, ja täytyy varmaan tehdä myös lisää treenivideoita someen, Huff naurahtaa.

Huff myöntää, että päättyneen kauden ikuisesti ratkaisematon lopputulos jää vaivaamaan, mutta toteaa samalla, että koripallo on juuri nyt murheista se pienempi.

– En tarkoita, etteikö se jäisi harmittamaan, mutta kyllä sen pystyy selittämään itselleen ja laittamaan asiat perspektiiviin. On vain otettava askel taaksepäin ja ymmärrettävä, minkä mittakaavan asiasta tässä puhutaan, hän pohtii.

Tasaväkiset Seagulls ja Salon Vilpas vaihtelivat keskenään Korisliigan kärkisijaa ahkerasti. Joensuun Kataja sai juuri riveihinsä Susijengi-kollega Jamar Wilsonin ja lähti yhtäkkiä nousemaan sarjataulukossa kovaa. Hallitseva mestari Kauhajoen Karhu hengitti kärkijoukkueiden niskaan jo muutenkin.

– Olimme Vilppaan kanssa jaetulla ykkössijalla, ja olisi ollut yksi kotiottelu vielä jäljellä heitä vastaan, joten asetelmat olivat kyllä kovat. Sitä on nyt vain jossiteltava, mutta ihan varmasti olisi ollut luvassa hieno loppuhuipennus.

Me kaikki haluamme päästä mahdollisimman pian takaisin siihen onnelliseen tilaan, jossa suurimmat murheemme ovat jonkin ottelun häviäminen tai muu hölmö pikkuasia.

Huff ei kuitenkaan halua lähteä vielä pohtimaan, mitä tapahtuu lajin suosiolle tai kuinka kaikki osalliset taloudellisesti tilanteesta selviävät näin uudessa ja monimutkaisessa tilanteessa. Ensin on hoidettava pois käsillä oleva pandemia, joka on koko maailmaa koskettava ongelma.

– Sitten, kun päästään murehtimaan koripallosta, niin asiat ovat jo aika hyvin, hän toteaa.

Huff kertoo, että sekä hänen että joukkuetovereiden on ollut vaikeaa miettiä ammatillisia kuvioita yhtään tätä hetkeä pidemmälle, koska kukaan ei tiedä edes sitä, mikä tilanne on kahden viikon kuluttua. Nyt on vain elettävä hetkessä ja keskityttävä oleelliseen.

Samalla hän korostaa, että kauden lopettaminen oli hänen mielestään hyvä päätös ja THL:n ohjeiden noudattaminen on kaikkien yhteinen vastuu.

– Luulen, että kaikilla on nyt vähän sellainen selviytymismoodi päällä. Kaikki, joiden kanssa itse olen jutellut, ymmärtävät, että tämä on vakava asia ja tehty ratkaisu on ainoa oikea. Me kaikki haluamme päästä mahdollisimman pian takaisin siihen onnelliseen tilaan, jossa suurimmat murheemme ovat jonkin ottelun häviäminen tai muu hölmö pikkuasia.

Lähde: Basket.fi