Sasu Salinilla kovat tavoitteet: ”Meillä on mahdollisuudet voittaa EuroCup”
Sasu Salinin edustama Malaga sijoittui EuroCupin lohkovaiheessa lohkossaan toiseksi ja eteni 16 parhaan joukkoon. Jatkolohkot pelataan neljässä neljän joukkueen lohkossa, joista kaksi parasta etenee puolivälieriin.
Malaga saa lohkoonsa kotimaansa liigasta tutun Valencian, serbialaisen Punaisen tähden sekä ranskalaisen Limogesin.
– Lohkossa on paljon viime vuoden Euroliigassa pelanneita joukkueita, joten tiukkaa varmasti tulee olemaan. Meillä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet ja olemme pelanneet hyvin tällä kaudella, Salin miettii lohkon ennakkoasetelmia Basket.fin haastattelussa.
Malaga pelasi alkulohkon vakuuttavasti häviten vain kahdesti. Se ei kuitenkaan riittänyt lohkovoittoon, sillä UNIKS Kazan taipui lohkovaiheessa ainoastaan kerran ja kuittasi lohkon ykköspaikan itselleen.
– Hävisimme ensimmäisen pelin Vilnassa Rytasille emmekä saaneet parasta starttia lohkovaiheeseen. Muuten alkulohko meni osaltamme ihan hyvin. Voitimme kerran Kazanin ja hävisimme heille kerran. Annetaan heidän nauttia lohkovoitosta, mutta jos kohtaamme uudestaan, niin voitetaan heidät sitten.
Malaga saa heti avausottelussaan tutun vastustajan, kun keskiviikkona vastaan asettuu Valencia. Joukkueet kohtasivat toisensa syyskuussa Espanjan liigan ottelussa ja tuolloin Malaga veti kotonaan pidemmän korren. Valencia on kuitenkin ollut hurjassa vireessä päättäen vuotensa kahdeksaan peräkkäiseen voittoon.
– Olemme pärjänneet Valenciaa vastaan ihan hyvin. He ovat parantaneet viime aikoina paljon ja heillä on varmasti jonkinlaista revanssihenkeä edelliskohtaamisen jäljiltä. Ei ole helppo peli heti kärkeen.
Kovasta haasteesta huolimatta Salin uskoo Malagan mahdollisuuksiin mennä kilpailussa loppuun saakka.
– Puolustusta voisimme vähän parantaa, että voitot tulisivat hieman helpommin. Kotona olemme olleet vahvoja ja toivottavasti pystymme nappaamaan myös jonkun voiton vieraissa. Voimme ihan hyvin pärjätä tässä kilpailussa ja mielestäni meillä on mahdollisuudet voittaa EuroCup, mutta helppoa se ei tule olemaan.
EuroCupin jatkolohkojen ottelut käynnistyvät keskiviikkona 2.1. ja jatkolohkojen viimeiset ottelut pelataan 6.2.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Jantunen ei valita kovasta tahdista – ”Loppujen lopuksi kaikki on aika hyvin”
- Lauri Markkasen kausi vaikuttaa olevan paketissa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä