Sasu Salin Susijengin sankari
Koko ottelun ajan pelitilanneheittojensa kanssa tuskaillut susikapteeni Sasu Salin osui tiistai-iltana tärkeimmällä mahdollisella hetkellä.
Sekuntien käydessä vähiin Sasu nappasi Jacob Grandisonin nappisyötön käsiinsä, kääntyi 180 astetta ja upotti summerin soidessa pari metriä viivan takaa kolmosen, jolla Susijengi kuittasi 73-70 (38-35) -voiton Uudesta-Seelannista.
Eurocupin mestarin ja Ranskan liigan hopeajoukkue Paris Basketballin aloittava nelospaikan pelaaja Mikael Jantunen on varttunut vuosien aikana erinomaiseksi kansainvälisen tason pelaajaksi. 20 pisteen ja 16 levypallon saldo kokenutta MM-kisakävijää vastaan oli erinomainen työnäyte ja Jantusen kyky upottaa vapaa kaukoheitto tekee hänestä entistä vaarallisemman.
Jantunen kuittasi Susijengistä korkeimmat tyylipisteet, mutta ennen kaikkea joukkue onnistui kollektiivina. Elias Valtonen, Alexander Madsen, Miro Little ja Jacob Grandison sulautuivat kukin vakuuttavasti osaksi laumaa omilla erityisosaamisalueillaan.
Miikka Muurinen näytti puolestaan jo ensimmäisessä miesten maaottelussaan olevansa ehdottomasti nimi, joka on syytä pistää muistiin. Muurisen pitkät kädet puolustuspäässä tulivat uusiseelantilaisille selkeästi yllätyksenä, eikä sovi unohtaa, että Muurinen on ennen kaikkea tunnettu korintekijänä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Utah Jazzilla tuttu sävel
- Mikael Jantunen ei valita kovasta tahdista – ”Loppujen lopuksi kaikki on aika hyvin”
- Lauri Markkasen kausi vaikuttaa olevan paketissa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa