Olkapää vaivaa yhä Petteri Koposta
Kuva: Getty Images
Kesällä koko koripalloa seuraava Suomi jännitti kuntoutuuko Petteri Koponen mystisestä olkapään hermovammasta ajoissa EM-kisoihin. Koposen kuntoutuksen eteen tehtiin valtava määrä töitä ja lopulta hän toipui juuri kisojen alla riittävän hyvään kuntoon pelatakseen.
Vajaakuntoisenakin hän näytti millainen merkitys hänellä oli Suomen joukkueelle. Vaikka EM-kilpailuista on kulunut jo puoli vuotta, ei vamma ole antanut vielä täysin periksi.
– Ei käsi ihan täydessä kunnossa ole vieläkään, mutta paljon paremmassa. On se ihan erituntuinen kuin esimerkiksi EM-kisoissa ja heitto on jo lähellä sitä omaa. On vielä hetkiä ja päiviä jolloin se tuntuu, ja se riippuu siitä miten hermo on palautunut, Koponen valottaa olkapäänsä tilannetta Koripalloliiton verkkosivuilla.
Koponen myöntää, että etenkin alkukaudesta käsi vaivasi otteluissa, mutta valoa on tunnelin päässä näkyvissä.
– Kyllä se alkukaudella haittasi. Kun kävin joukkueen testeissä, niin he ihmettelivät, että miten oli mahdollista, että pystyin pelaamaan EM-kisoissa. Jotenkin vain pystyin. Sen parantuminen vie aikaa ja koko ajan teemme kuntouttavia toimia sen eteen. EM-kisoissa ja alkukaudella huomasi kyllä, ettei heitto lähtenyt yhtä nopeasti ja tasapainoisesti kuin normaalisti. Koko ajan mennään kuitenkin eteenpäin.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä