NCAA:ssa viikonloppuna monia suomalaisvoittoja

Kuva: Juha Tamminen
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Edon Maxhunin, Tomas Murphyn, Samuli Niemisen ja Shawn Hopkinsin yliopistot ylsivät voittoihin viikonloppuna. Remu Raitanen pelasi hyvän pelin, kun San Francisco hävisi jatkoajan jälkeen.
Hopkins ja Troy olivat voitokkaita, kun Arkansas Little Rock taipui ”Trojansin” käsittelyssä 64-82 (32-44). Hopkins käytti pelaamansa kaksitoista minuuttia tehokkaasti veistellen kahdeksan pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä.
Maxhuni viiletti Long Beach Staten aloitusviisikossa 54-73 (22-26) -kotivoitossa Cal Polya vastaan. Maxhuni viihtyi parketilla 25 minuuttia, joiden aikana hän heitti neljä pistettä ja noukki neljä levypalloa.
Murphyn Northeastern venytti voittoputkensa kolmeen, kun ”Huskiesin” tassujen alle jäi Towson 77-62 (35-24). Murphy sai peliaikaa 13 minuuttia, joiden aikana hän säkitti kuusi pistettä, repi yhden levypallon ja tarjoili yhden syötön.
Niemisen F. Austin pisti jauhot suuhun Northwestern Statelle 50-97 (21-47) -kotivoitossa. Nieminen teki kaksi pistettä viidessätoista minuutissa.
Raitasen San Francisco hävisi jatkoajan jälkeen BYU:lle 73-75 (27-26, 65-65). Raitanen ansaitsi vaihtopenkiltä peräti 31 minuuttia, joiden aikana hän heitti kolmella kolmosella yhdeksän pistettä, noukki kolme levypalloa ja riisti kerran.
Oskar Michelsenin ja Davidsonin kolmen ottelun mittainen voittoputki katkesi, kun Rhode Island veti pidemmän korren loppunumeroin 59-72 (23-34). Michelsen oli tuttuun tapaan aloitusviisikossa tehtaillen seitsemän pistettä ja kaksi levypalloa 14 peliminuutissa.
Lasse Gummerus ja Marist joutuivat tyytymään tappioon, kun Rider jylläsi ohitse toisella puoliajalla loppulukemiin 89-79 (27-39). Gummerus heitti viidestä kolmosestaan kolme sisään tehtaillen yhdeksän pistettä, viisi levypalloa ja yhden syötön.
Fiifi Aidoon Grand Canyon hävisi hyvän kamppailun jälkeen New Mexico Statelle 70-74 (40-34). Aidoo jäi pisteittä pelaamassaan viidessä minuutissa, mutta torjui ja riisti kertaalleen.
Hannes Pöllän Oklahoma hävisi Iowa Statelle 80-88 (35-45). Pöllä kahmi yhden levypallon pelaamassaan neljässä minuutissa.
Lassi Nikkarisen Montana State kärsi tappion, kun Portland State kiri ohitse 80-77 (35-39) -voittoon. Nikkarinen pelasi neljä minuuttia ilman tilastomerkintöjä.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Olivier Nkamhoua aloitti vahvasti Italiassa
- Joonas Iisalo mukaan Susijengin valmennusjohtoon
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Äiti muistelee – Markkasten perheen pojilla järjetön ruokahalu: kerralla 99 lihapullaa!
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Arpa toi Katajalle virolaisvastustajan eurokentille
- Awak Kuier sai nimiinsä Italian suomalaiskohtaamisen
- Awak Kuierilta huippuottelu