Michelsen ja Maxhuni pisteille NCAA:ssa

Jouluviikonlopun aikana pelattiin Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjaa NCAA:ta, jossa suomalaiskaartista Oskar Michelsen ja Edon Maxhuni olivat vauhdissa yltäen kaksinumeroisille pistelukemille.
Michelsen ja Davidson hävisivät viikonlopun aikana Havaijin yliopistolle 71-79 (32-40). Michelsen pelasi neljän virheen rasittamana 17 minuuttia, joiden aikana hän säkitti kolme pistettä, haki kolme levypalloa ja torjui kerran.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä Michelsen palasi pienen tauon jälkeen aloitusviisikkoon, kun Davidson pieksi Akronin 78-91 (34-39). Michelsen upotti 11 pistettä, haki kaksi levypalloa ja riisti kerran 21 minuutissa ennen virhetilinsä täyttymistä.
Maxhuni jatkoi aloitusviisikossa, kun Long Beach State hävisi juuri ennen jouluaattoa Colorado Statelle Prentiss Nixonin viimeisten sekuntien haamukolmosella 66-68 (31-34). Maxhuni rehki parketilla peräti 32 minuuttia säkittäen 12 pistettä, kahmien viisi levypalloa ja jakaen yhden syötön.
Fiifi Aidoo ja Grand Canyon hävisivät Louisvillelle 56-74 (25-31). Aidoo toi energiaa vaihtopenkiltä 11 minuutin verran tuottaen kaksi pistettä, yhden levypallon ja yhden riiston.
Lasse Gummeruksen Marist kärsi tappion Brownille 69-90 (31-46). Gummerus sai aloitusviisikossa peliaikaa 17 minuuttia, joiden aikana hän heitti kaksi pistettä ja repi viisi levypalloa.
Hannes Pöllä ja Oklahoma voittivat Northwesternin 78-104 (38-68). Pöllä haki yhden levypallon ja torjui kerran yhdeksässä minuutissa.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi
- Alexander Madsen katsoo kohti EM-kesää innostunein mielin
- Elias Valtonen hekumoi jo Susijengin fanien eteen pääsyä
- Mikael Jantunen juhlii Ranskan mestaruutta
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo yli 70 000 lippua
- Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelasi ystävyysotteluita Latviassa
- Gordon Herbertin luotsaama Bayern München tiukassa paikassa