Lauri Markkanen noteerataan vastustajissakin: ”Ykkösasia tarkkailuraporteissa”
Kuva: Getty Images
Lauri Markkasen NBA-ura on alkanut mahtavasti ja harvempi ennustaja uskalsi povata suomalaistulokkaalle näin suurta roolia ja menestystä heti kauden aluksi Chicago Bullsissa.
Markkanen nousi kauden alussa yllättävänkin isoon rooliin, kun joukkuetoveri Bobby Portis pieksi Nikola Miroticin sairastuvalle ja itsensä pelikieltoon. Markkanen otti tilaisuudesta kiinni ja otti hyvillä esityksillään ison roolin joukkueessa.
– Meidän on saatava palloa enemmän hänelle. Hänet sysättiin rooliin, jota ei oltu alun perin kaavailtu. Nyt sitä pitää kasvattaa, kun olemme nähneet, mihin hän pystyy, Chicago Bullsin päävalmentaja Fred Hoiberg totesi Chicago Tribune -lehden haastattelussa.
Yllätettyään omat joukkonsa, yllätti Markkanen myös monet vastustajista. Viime peleissä vastustajat ovat alkaneet jo reagoimaan Markkasen heittotaitoon ja suomalaistulokas on joutunut ajoittain jopa kahden pelaajan vartioimaksi.
– Tiesimme, että hän on todella hyvä pelaaja. Hän on kuitenkin ollut odotettua vakuuttavampi pelitilanteissa. Joukkueet yrittävät vartioida häntä yhä tarkemmin. Hän on luultavasti ykkösasia, jota vastustajien tarkkailuraporteissa käsitellään, Hoiberg arvioi.
Markkanen on pelannut NBA-uransa viisi ensimmäistä ottelua 15,6 pisteen keskiarvolla. Hän johtaa tulokkaiden levypallo ja onnistuneiden kolmen pisteen heittojen pörssiä.
Markkasen ja Bullsin pelit jatkuvat Suomen aikaa torstaiaamuna Miami Heatin vieraana.
Lähde: Chicago Tribune
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikael Jantunen ei valita kovasta tahdista – ”Loppujen lopuksi kaikki on aika hyvin”
- Lauri Markkasen kausi vaikuttaa olevan paketissa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utah Jazzille kylmää kyytiä
- Edon Maxhuni liekeissä Gravelines-Dunkerquen riveissä
- Sopimukseton Miikka Muurinen lähti Suomesta – tässä syy
- Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State mukaan NCAA:n lopputurnaukseen
- Federiko Federikon Texas A&M mukana NCAA:n lopputurnauksessa
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä