Unkari kaatui ilman kapteenia – 16-vuotiaat tytöt pelaavat EM-kisojen yhdeksännestä sijasta
Suomi pelaa perjantaina 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa päätöspelissään yhdeksännestä sijasta, kun Sudenpennut voitti torstaina jo toista kertaa samoissa kisoissa Unkarin 64-49 (36-27).
Ottelun alla Suomelle tuli huonoja uutisia, kun selvisi, että kapteeni Kati Ollilainen ei pystynyt pelaamaan. Ollilaisen poissaolo heitti roolit joukkueessa uusiksi, mutta kauaa kenenkään ei tarvinnut uutta paikkaansa etsiä.
– Ihan älytön temppu, minkä joukkue henkisesti teki. Joka päivä näkee tämän ryhmän kanssa sellaisia asioita, joita aamulla ei olisi arvannut, mutta illalla tietää, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.
Suomi karkasi toisella neljänneksellä, jonka Sudenpennut vei 24-7. Neljänneksen viimeisen seitsemän minuutin aikana Unkari sai aikaan vain yhden korin – levyn kautta heitetyn kolmosen.
– Toinen jakso katkaisi kamelilta selän. Toinen puoliaika oli hyvää puolustusta ja riittävän hyvää hyökkäämistä. Turnauksen selkeä kaava on ollut, että kun muistetaan puolustuksen perusasiat, niin pärjätään hyvin.
Emma Lampèn (3/3/3 syöttöä) ja Meri Kanerva (4/0/4 syöttöä) hoitivat Ollilaisen pelinrakentelu vastuun mainiosti, Kiia Mäntylä (13/4) sekä Annukka Willstedt (10/4/3 riistoa) kokosivat pisteitä taululle, mutta parketin kuningattaresta ei jäänyt epäselvyyttä. Henna Sandvik tehtaili 19 pistettä, 13 levypalloa, 2 riistoa ja 4 torjuntaa.
– Henna oli aivan peto kentällä. Aivan käsittämätön suoritus. Tilastorivin lisäksi hän kantoi joukkuetta vaikeilla hetkillä, Räikkä kehaisi suojattiaan.
Suomi pelaa perjantaina kisojen yhdeksännestä sijasta Kreikkaa vastaan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä

- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa