Susijengi.com haastatteli: Antto Nikkarinen taas korisbuumin ytimessä

© Kuva: Juha Tamminen

Susijengin ja Seagullsin Antto Nikkarinen on nähnyt urallaan Loimaan koripallobuumin ja on nyt todistamassa samaa Helsingissä.

Keravalla syntynyt Antto Nikkarinen saapui haikaran siivellä koripalloperheeseen, joten lajivalinta tuli luonnollisesti jo pikkupoikana.

– Aika nuoresta asti olin mukana koriksessa. Äiti valmensi isosiskon joukkuetta ja olin 4-5 vuotiaana pyörimässä treeneissä. Sitten aloin noin seitsemänvuotiaana pelaamaan itse joukkueessa. Yhdeksänvuotiaana menin Pussihukkiin ja siellä pelasinkin melkein kymmenen vuotta. Meillä oli siellä hyvä porukka, Nikkarinen muistelee.

Vantaalta Nikkarisen matka jatkui naapurikunta Espooseen, jossa hän pelasi Hongan paidassa ensimmäiset pelinsä Korisliigassa.

– Tuntui, että tekisi hyvää mennä haistelemaan Korisliigan ilmapiiriä. Pääsin ensimmäisenä vuotena myös jonkun verran pelaamaan. Loukkaantumisten takia pääsin sitten pelaamaan myös kunnon minuutteja. Sitten itseltä murtui ranne ja jouduin olemaan itse pitkään sivussa. Se kausi meni puoliksi ohi, mutta se oli hyvä ja opettava vuosi.

Espoosta takamiehen tie vei toiseen perinteiseen koriskaupunkiin Kouvolaan, jossa Nikkarinen otti isoja askeleita pelaajakehittymisen kannalta.

– Se oli kyllä hyvää aikaa ja tuntui, että koripalloilijana kehityin valtavasti. Kouvolassa oli tosi hyviä valmentajia, kuten Jukka Toijala ja Jyri Lehtonen. Pelit sujuivat myös osaltani hyvin. Oikeastaan kaikki meni Kouvolassa hyvin. Kasvoin siellä aikuiseksi asti. Etenkin Jyrin kanssa vietetyt vuodet olivat minulle tosi opettavaisia. Se aika muutti vähän sitä, miten minä ajattelin koripallosta, Nikkarinen myöntää.

Biisoneiden nousu ja tuho

Kouvoissa vietetyn neljän kauden jälkeen Nikkarinen siirtyi kaudeksi 2013-14 Suomen koriskenttiä tuolloin hallinneen Loimaan Bisonsien riveihin. Biisonit alkoivat tuolloin valloittaa tosissaan myös Euroopan kenttiä.

– Ne kaksi vuotta oli kyllä – ensimmäinen sana joka tulee mieleen – rankkaa. Paljon oli pelejä. Se oli Kouvolaankin verrattuna tosi pieni paikka. Molemmat keväät päättyivät siellä isoon pettymykseen ja toisen vuoden jälkeen huomasin, että olen henkisesti ja fyysisesti ihan puhki.

– Ei jäänyt aikaa harjoittelulle ja kehitys urheilijana oli vähän tyssähtänyt. Toki kehityn siinä mielessä, että pelasin kovia ja isoja pelejä. Molempina vuosina meillä oli tosi hyvä jengi ja minulla tosi hyvä rooli. Jälkikäteen en ehkä tekisi mitään toisin. Sekin oli omalla tapaa hyvät kaksi vuotta, Nikkarinen miettii.

Loimaalla elettiin vuosikymmenen alussa mieletöntä korisbuumia ja hamuttiin koko ajan lisää mainetta ja mammonaa.

– Siellä oli kova buumi ja alettiin kahden mestaruuden jälkeen miettiä suurempaa ja haluttiin lähteä europeleihin mukaan. Ne oli pelaajille hienoja kokemuksia ja ensimmäisenä vuonna oli myös paljon yleisöä. VTB saattoi olla vähän liian iso pala kakkua. Se oli pelaajillekin niin rankkaa. Pienimmällä mahdollisella budjetilla matkustaminen yötä myöden oli rankkaa. Se osallistuminen tuli lopulta kalliiksi ja pelaajille älyttömän rankaksi.

Lokkien siivelle

Väsähdettyään Loimaassa, päätti Nikkarinen etsiä uutta haastetta ja sellainen löytyi Helsingissä kasvavasta seurasta nimeltä Seagulls.

– Viimeisen Loimaan vuoden jälkeen olin niin väsynyt ja puhki. Minulla oli muutama vaihtoehto minne mennä pelaamaan. Tämä tuntui siinä tilanteessa oikealta ratkaisulta tulla tänne Helsinkiin. Vaikka tykkäsin europeleistä, tuntui, että pitää rauhoittua ja pelata pelkästään Korisliigaa. Tuli pari niin huonoa vuotta treenaamisen suhteen, koska sitten kun ei ollut pelejä, piti levätä.

– Aluksi oli taas totuttelua treenaamiseen. Nyt kun on päässyt pidemmän aikaa treenaamaan, niin on tuntunut taas hyvältä ja pelit ovat menneet hyvin. Asiat on hoidettu täällä hyvin, ei ole mitään valittamista. Päässyt pelaamaan ja paras paikkahan tämä on Suomessa asua, ylivoimaisesti. Ei voi kuin olla tyytyväinen, Nikkarinen iloitsee.

Helsingissä eletään pientä korisbuumin aikaa, kun Seagulls on rynnistänyt Korisliigan eliittiin ja taistelee mestaruudesta.

– Kyllähän täällä buumia on ja tiettyä vetovoimaa sen puolesta, että ollaan Helsingissä. Ei se ole ihme, että suhteellisen nopealla aikataululla noustaan kärkikahinoihin. Aluksi se oli tietoinen valinta, että jatkettiin samoilla pelaajilla ketkä oli nostamassa joukkuetta liigaan. Sitten on painotettu, että koetetaan hankkia pelaajia pääkaupunkiseudulta ja tänä vuonna vähä muualtakin. Ei ole lähetty kuitenkaan rynnimään, vaan aika rauhassa lähetty rakentamaan. Pitkäjänteisyyden kannalta se onkin tärkeää, Nikkarinen tietää Loimaan kokemuksella.

Nikkarisella on iso rooli Seagullsissa ja hän pelaa joukkueesta suurimmat minuutit. Keskimäärin Nikkarinen viettää aikaa parketilla 28.38 minuuttia per ottelu.

– Ei tässä väsy tule, kun pelataan kerran tai maksimissaan kaksi peliä viikossa. Se oli ihan erilaista Loimaalla, kun nyt ei tarvitse matkustaa niin paljon.

Nikkarisen rooli on pitää joukkueessa tarjoilua yllä. Hän johtaakin joukkueen koriin johtavien syöttöjen pörssiä ja koko Korisliigassa vain Teemu Rannikko on jakanut enemmän namupasseja.

– Roolini on perinteinen pelinrakentajan rooli, ei mitään ihmeellistä. Pitää pystyä puolustamaan oman paikan pelaajaa ja välillä vähän isompiakin. Hyökkäyksissä pyöritän paikkoja muille ja jos tulee omalle kohdalle heittopaikat, niin koetetaan ne käyttää mahdollisimman tehokkaasti.

Suomen suosituin stand up -koomikko Sami Hedberg on mukana Seagullsien toiminnassa ja on suuri koripallon ystävä.

– Aika vähän häntä jokapäiväisessä toiminnassa näkee, mutta peleissä aina silloin tällöin. Samin keikalla oltiin koko joukkueen kanssa joulukuussa.

Ulkomaan unelmat

Susijengiläisiä pelaa lukuisissa Euroopan suursarjoissa. Nikkarinen on toistaiseksi tyytynyt pelaamaan kotimaassa, vaikka joitain mahdollisuuksia lähtöön olisi jo ollutkin.

– Kyllä tietenkin tavoite on aina kovempaan sarjaan päästä, mutta ulkomaille pääseminen ei ole itseisarvo sinänsä. Olisi minulla ollut jo mahdollisuuksia lähteä, mutta ei ole ollut mitään merkittävästi parempaa tarjolla kuin Suomessa. Katsellaan rauhassa aukeaako joku paikka, ja jos aukeaa hyvä sellainen, niin sitten lähdetään. Vielä ei ole tullut ajankohtaiseksi, Nikkarinen kertoo.

Korisliigassa on ollut paljon puhetta ulkomaalaisvahvistusten määrästä.

– Se on kaksiteräinen miekka. Ulkomaalaiset nostaa liigan tasoa, mutta se on sitten se yksi paikka vähemmän omalle junnulle. Ulkomaalaispelaajien määrä nostettiin neljään. Ei niitä superjunnuja kuitenkaan putkahdellut esiin mitenkään älyttömästi ennenkään seuroissa. Minulle itselleni se ei ole mikään iso asia. Aika paljon tämä asia on herättänyt keskustelua. Omat hyvät puolet on enemmällä määrällä ja vähemmällä määrällä. Hyville pelaajille löytyy kuitenkin aina minuutteja – oli kyseessä suomalainen tai ulkomaalainen, Nikkarinen painottaa.

Susijengin suuri vuosi

Susijengi pelaa tänä syksynä kotikamarallaan EM-kisoja. Luvassa on iso vuosi suomalaiselle koripallolle. Nikkarinen toivoo olevansa parketin puolella syksyllä, kun pallo heitetään ilmaan EM-kisojen avauksen kunniaksi.

– Toivottavasti siellä ollaan. Tavoite on, että olisin paukuttelemassa kisajengin portteja. Viime kesä oli minulta ihan hyvä. Olin paremmassa kunnossa kuin pari viime edellistä kesää, kun piti huilatakin Biisoneiden tiukan ottelutahdin takia. Olen päässyt vähän pelaamaankin Susijengissä ja nyt on tavoite olla vielä paremmassa kunnossa ja ansaita se paikka joukkueessa. Valmentajat tietenkin sitten valitsee joukkueen, mutta tavoite on olla niin hyvässä kunnossa, että pääsee antamaan ainakin näyttöjä, Nikkarinen toteaa.

Susijengillä on nimekäs takamieskalusto, joten helppoa tehtävää ei ole Nikkarisella paikkaa sieltä ottaa.

– Siellä on aika paljon hyviä pelaajia, kuten Koponen, Wilson ja Ahonen, eikä voi pois sulkea sitäkään mahdollisuutta, että Rannikko tekee paluun. Lisäksi on nuoria kovia poikia tulossa, kova kilpailu.

Syksyn EM-kisat ovat vielä melko kaukainen ajatus, mutta väistämättä niihin alkaa ajatus hiljalleen kevään tultua harhailla.

– Tulee varmaan olemaan huikeaa. Viime kesän 20-vuotiaiden kisat näyttivät, että on mahdollista saada aikaan iso tapahtuma Suomessa. Jos tuommoinen meininki saadaan 20-vuotiaiden kisoihin, niin mitä sitten syksyllä nähdäänkään. Vesi kielellä odottaa niitä pelejä.

Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Islanti, Kreikka, Puola, Ranska ja Slovenia.

– Tietenkin kaikki lohkot ovat kovia. Riippuu sitten lopulta millaiset joukkueet kukin saa sillä hetkellä kokoon. Jos kaikki saa parhaat, niin tulee aika haaste. Uskotaan kuitenkin omiin mahdollisuuksiin ja jatkoon meno on ihan realistinen tavoite, Nikkarinen päättää.