Susijengin Olivier Nkamhoua mukana järjestämässä koripalloleiriä Kameruniin

Olivier Nkamhoua järjestää isänsä Christopherin kanssa koripalloleirin Bahamissa, Kamerunissa. Leirin tarkoituksena on antaa nuorille kamerunilaisille mahdollisuuden harrastaa koripalloa sekä tarjota heille paremmat lähtökohdat lajin harrastamiseen.
– Leiri järjestetään isäni kotikylässä Kamerunissa. Se on mahdollisuus antaa vähän takaisin yhteisölle ja ihmisille mahdollisuuden nauttia koripallosta ja nostaa paikallista yhteisöä ylös. Viemme sinne uusia paitoja, kenkiä ja palloja sekä päivitämme paikallista koriskenttää. Viime vuonna maalasimme vähän kenttää ja tänä vuonna sinne tulee uudet korit. Leirillä pidetään hauskaa ja yritetään samalla kohottaa ilmapiiriä, Nkamhoua avaa leirin tarkoitusta Koripalloliiton sivuilla.
Leiri alkaa 3.5., mikä tarkoittaa sitä, ettei Nkamhoua pääse paikalle henkilökohtaisesti Saksan Bundesliigassa ratkaisuhetkien ollessa käynnissä. Susijengin ja Niners Chemnitzin tähdellä on kuitenkin ollut aktiivinen rooli leirin järjestämisessä.
– Ajoitus on sellainen, etten pääse ikävä kyllä paikan päälle, mutta isäni on siellä. Olen kuitenkin ollut suunnittelemassa leiriä ja tuen sitä myös rahallisesti. Tämä on meidän yhteinen juttumme ja haluamme antaa yhteisölle vähän takaisin.
Kesällä Susijengillä siintävät edessä koti EM-kisat ja Suomen lohko arvottiin hiljattain. Suomi valitsi kumppanimaakseen Liettuan ja lisäksi lohkossa pelaavat Ruotsi, Iso-Britannia, Montenegro sekä hallitseva maailmanmestari Saksa.
– Mielestäni meillä on hyvä lohko ja siinä on paljon hyviä joukkueita. Kaikki joukkueet ovat ihan voitettavissa ja kotiedusta sekä kuudennesta pelaajasta on meille varmasti iso apu.
Tampereella pelattavaan EM-lohkoon on myyty jo yli 50 000 lippua, joten Susijengi tulee jälleen saamaan vahvan tuen kuudennesta palaajasta.
– On hienoa, että lippuja on mennyt jo noin paljon ja tulemme saamaan mahtavan tuen. On hienoa nähdä kuinka koris on nostanut suosiotaan viimeisten vuosien aikana, ”Olli” iloitsee.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Olivier Nkamhoua aloitti vahvasti Italiassa
- Joonas Iisalo mukaan Susijengin valmennusjohtoon
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Äiti muistelee – Markkasten perheen pojilla järjetön ruokahalu: kerralla 99 lihapullaa!
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Arpa toi Katajalle virolaisvastustajan eurokentille
- Awak Kuier sai nimiinsä Italian suomalaiskohtaamisen
- Awak Kuierilta huippuottelu