Susijengin konkari ja kuopus hiovat yhteispeliään
Kuva: Juha Tamminen
Teemu Rannikon maajoukkueura alkoi jo vuonna 1997 ja hän ehti pelata yhdessä Lauri Markkasen isän Pekan kanssa.
Nyt Rannikko hioo kaksi vuosikymmentä myöhemmin yhteispeliä Pekan pojan Laurin kanssa.
– Meillä on vielä tekemistä yhteispelissä, kun toistomäärät eivät vielä ole yhtä isoja. Jos (Hanno) Möttölä olisi tekemässä screenin, tietäisin automaattisesti, mitä hän tekee, Rannikko toteaa Keskisuomalaisessa.
Syksyn harjoitusotteluissa Suomi on jo ehtinyt kohdata useita erilaisia Markkasen pallollisen screenien pysäyttämiseen tähtääviä puolustuksia.
– On nähty nopeaa vaihtamista ja aggressiivista työntämistä. Meidän pelinjohtajien tehtävä on osata hyödyntää Lauria, Rannikko kertoo.
Markkanen on löytänyt nuorena miehenä paikkansa kokeneempien kehäkettujen joukosta ja joukkueen kuopuksen asenne on tehnyt vaikutuksen.
– Hän on fiksu ja nöyrä, nöyrempi kuin maajoukkueeseen tulevat uudet pelaajat yleensä. Tiesin jo etukäteen, että hän on todella lahjakas, mutta olen ollut positiivisesti yllättynyt hänen fyysisyydestään. Tiesin että hän on hyvä heittäjä, mutta silti yllätyin, että hän on noinkin hyvä. Hänen heittotaitonsa on maailmanluokkaa
Lähde: Keskisuomalainen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen teki paluun tositoimiin – Utah Jazz hävisi
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä