Susijengin konkari: ”Apina karistettu selästä”

Kuva: Juha Tamminen
Susijengi saalisti kesän ensimmäisen voittonsa lauantai-iltana kaatamalla Turkin korilukemin 93-88 (54-37).
Susijengin kokenut pelimies Jamar Wilson, 33, uskoo voiton tuoneen Susijengille juuri oikean määrän itseluottamusta kahdeksi kisoja edeltäväksi viikoksi.
– Uskon, että saimme tällä voitolla apinan karistettua selästä, Wilson toteaa Basket.fillä.
Susijengi oli ollut lähellä voittoa aiemminkin tänä kesänä: Israel-ottelu Pietarissa ratkesi viimeisellä minuutilla, kun taas perjantaina Italiaa vastaan Susijengi hallitsi peliä 28 minuuttia ennen kuin Italia istui kuskin paikalle.
Lauantaina Turkki nousi 19 pisteen takaa yhden pisteen tuntumaan, mutta Susijengi piti päänsä kylmänä ja onnistui hakemaan EM-kisaisäntäkollegastaan viiden pisteen voiton.
– Olemme tehneet valtavasti töitä viime viikkoina ja voitto on aina voitto. Turkki on iso maa, jolla on pitkä koripallohistoria takanaan, ja Turkin tasoisen maan voittaminen on aina hieno saavutus, jatkaa Wilson.
– Tämä on kuitenkin vain yksi välitavoite. Meillä on vielä melkein kolme tehokasta työviikkoa jäljellä ennen kisojen alkua. Jatkoon valmistautuminen on helpompaa, kun on voitto alla.
Susijengi kohtaa perjantaina 18.8. Prahassa Tshekin ja isännöi Hartwall Areenan EM-kenraalissaan Venäjää perjantaina 25.8.
EM-kotikisat käynnistyvät torstaina 31.8. iltaottelulla Ranskaa vastaan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen ja Utah Jazz iskussa NBA-avauksessa
- Sasu Salin tarkkana vapaaheittoviivalla
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Arpa toi Katajalle virolaisvastustajan eurokentille
- Awak Kuierilta huippuottelu
- Awak Kuierin peliaika kasvussa
- Chicago Bulls hävisi Pelicansille