16-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat alkavat torstaina 22.8. Skopjessa. Suomella on edessä haastava alkulohko, jossa Suomen lisäksi ovat Italia, Unkari ja Venäjä. Avauspelissä vastaan tulee Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla hopeaa voittanut Unkari.

Sudenpennuilla on takanaan valmistautumisjakso, jonka aikana suomalaiset ovat ottaneet mittaa Euroopan kärkijoukkueista. PM-kisojen jälkeen vastassa ovat olleet Latvia, Liettua sekä kahdesti Venäjä ja Kreikka.

Alkulohko ei kalpene alkulohkon edessä, kun Suomella on vastassa Euroopan nuorten olympiafestivaalien kaksi mitalistia Unkari (hopea) ja Venäjä (pronssi) sekä ikäluokan hallitseva Euroopan mestari Italia.

– Alkulohko on turnauksen kovin. Kaikki kolme joukkuetta ovat paperilla ja hierarkiassa meidän edellä. Se on B-divisioonasta nousseelle joukkueelle aikamoinen savotta kuljettavaksi, mutta emme todellakaan ole peloissaan, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloittaa.

A-divisioonan EM-kisoissa alkulohkot määrittävät järjestyksen, jossa edetään pudotuspeleihin. Täten neljäs peli määrittelee, että pääseekö kukin joukkue pelaamaan kahdeksan parhaan joukkoon.

– Joukkue asetti selkeän tavoitteen, että meillä on mahdollisuudet pelata kahdeksan parhaan joukossa. Jos näin ei käy, niin seuraava tavoite on A-divisioonapaikan säilyttäminen. Kun nämä kaksi on kirjoitettu ylös, niin on helppo tehdä strategia, että neljänteen ja viidenteen peliin mennessä pelaamme kesän parasta koripalloa. Niiden pelien jälkeen tarkistetaan tavoitetta joko eteenpäin tai askel taaksepäin.

Suomen tyttöpuolen koripallo on kovassa nousussa, josta osoituksena on, että 18-vuotiaat tytöt nousivat A-divisioonaan voittamalla oman B-divisioonan turnauksen ja 20-vuotiaat naiset hakivat nousupaikan myös hopealla B-divisioonan EM-kisoissa.

– Olen ollut nyt 12 vuotta mukana tyttöjen maajoukkuevalmennuksessa ja trendi on ollut usein se, että ikäluokkien parhaat tulokset on saavutettu nuorimmissa ikäluokissa ja sen jälkeen kehitys on taantunut suhteessa vastustajiin. Nyt tuo trendi näyttää muuttuneen, mistä osoituksena 18- ja 20-vuotiaiden maajoukkueiden hienot tulokset. Salmisen Pekan panos tyttöjen ohjelman parissa on ollut tässä merkittävässä roolissa. Samalla se on osoitus, että seuravalmennuksemme on hoitanut hommansa hienosti.

– Erityiskiitos Pekka Rankiselle ja Helmi Basketille, jotka antoivat meille tilat ja välineet veloituksetta viikonlopun viimeistelyharjoituksia varten. Näin viedään tyttöjen koripalloa eteenpäin yhdessä. Respect!

Valitun joukkueen löydät täältä.

Lähde: Koripalloliiton sivut.