Sudenpentujen tulevaisuuden tähti: ”Olen sellainen semifyysinen pelaaja”

Kuva: Juha Tamminen
Viime viikolla perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa nähtiin jälleen kerran Suomen tulevaisuuden koripallolupauksia. Yhtenä tähtenä tuikki Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Emerita Mashaire, 17.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueella oli lähtövaikeuksia vuotuisessa Balticissa, kun Latvia ei päästänyt suomalaisia pelaamaan vahvuuksiensa tai pelitapansa mukaisesti. Latvian EM- ja MM-kisoja kiertänyt ikäluokka vei voiton 93-81.
– Se ensimmäinen peli oli sellaista sähellystä, kun uusi joukkue on muodostumisvaiheessa. Siitä se sitten lähti muodostumaan ja loppua kohti parani, Mashaire kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Sudenpennut pesi turkkinsa voittamalla ensin Viron 27 pisteellä ja pistäen vielä paremmaksi höykyttämällä Ruotsia ylivoimaisesti 95-47.
– Viimeinen peli oli meiltä selkeästi paras. Joukkueena löydettiin yhteiset sävelet aika lyhyessä ajassa.
Hopealle sijoittuneessa Sudenpennuissa riittää potentiaalisia tulevaisuuden tähtiä aina naisten maajoukkueeseen saakka. Monipuolisuudellaan säväyttänyt Mashaire kuului joukkueen ehdottomaan eliittiin 12,0 pisteen, 4,7 levypallon, 3,3 syötön ja 5,0 riiston keskiarvoilla.
– Olen sellainen semifyysinen pelaaja, mutta samalla pystyn pelaamaan pienempiäkin pelipaikkoja ja pienempiä vastustajia vastaan. Vahvat ajot kohti koria on hyökkäyspäässä se oma juttu.
– En ollut aiemmin ollut Balticissa, niin itselle oli tosi siisti kokemus. Olin myös ensimmäistä kertaa maajoukkueessa aloitusviisikossa, niin oli kivaa päästä pelaamaan kunnolla, Mashaire hymyilee.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Olivier Nkamhoua aloitti vahvasti Italiassa
- Joonas Iisalo mukaan Susijengin valmennusjohtoon