Sasu Salinin Gran Canaria hyökkää Hapoel Jerusalmin kimppuun Eurocupissa

Kuva: Juha Tamminen
Eurocupin puolivälierät pyörähtävät käyntiin ja Sasu Salinin Gran Canaria saa vastaansa Hapoel Jerusalemin. Salin lähtee haastamaan israelilaisjoukkuetta itseluottamusta uhkuen.
Eurocupin pudotuspelien kilpailumuoto muuttui täksi kaudeksi, kun aiemman kahden ottelun yhteistuloksen sijaan jatkoon menijä ratkeaa tällä kertaa paras kolmesta –järjestelmällä. Salin pitää uutta järjestelmää aiempaa parempana.
– Mielestäni tämä on urheilullisesti parempi ratkaisu kuin se, että pelkät yhteispisteet ratkaisisivat. Näin tulee selvemmin esille parempi joukkue, Salin toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.
Gran Canaria pääsee lähtemään ensimmäiseen otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä alla on komea vierasvoitto Real Madridista. Madridista joukkue matkasi suoraan Jerusalemiin, jossa se kohtaa keskiviikkona NBA-legenda Amar’e Stoudemiren johtaman Hapoel Jerusalemin.
– Realin voitto antaa luonnollisesti hyvät tunnelmat tulevaan Jerusalem-otteluun ja tiukka peli on varmasti tulossa. Meidän pitää riistää sieltä yksi voitto ja toivottavasti pystymme siihen jo heti ensimmäisellä kerralla, ettei toista kertaa tarvitsisi matkustaa Israeliin.
Stoudemiren lisäksi joukkueessa pelaavat muun muassa Israelin maajoukkueen monivuotiset tukipilarit Yotam Halperin ja Lior Eliyahu sekä NBA-kokemusta omaavat Malik Hairston, Jerome Dyson ja Tarcence Kinsey.
– Jerusalem on pelannut hyvin ja se on kova joukkue, jossa on hyviä pelaajia. Varmastikaan helppoa peliä ei ole tiedossa, mutta joukkueessa on positiivinen tunnelma ja saimme käännettyä jatkolohkovaiheen alun vaikean tilanteen. Nyt alkavat kovat pelit ja tässä vaiheessa on pelkästään kovia joukkueita mukana, Salin pohtii tulevaa koitosta.
Jerusalem voitti oman jatkolohkonsa ja sai näin kotiedun itselleen.
– Onhan sillä luonnollisesti merkitystä, mutta on niitä kovempiakin joukkueita vieraskentällä kaadettu. Vaikkapa nyt Real Madrid sunnuntaina, Salin muistuttaa.
Joukkueiden välinen ensimmäinen peli pelataan tiistaina Jerusalemissa ja toinen peli on edessä jo perjantaina Las Palmasissa. Mahdollinen kolmas ja ratkaiseva ottelu pelataan 8.3.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Olivier Nkamhoua aloitti vahvasti Italiassa
- Joonas Iisalo mukaan Susijengin valmennusjohtoon
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Äiti muistelee – Markkasten perheen pojilla järjetön ruokahalu: kerralla 99 lihapullaa!
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Arpa toi Katajalle virolaisvastustajan eurokentille
- Awak Kuier sai nimiinsä Italian suomalaiskohtaamisen
- Awak Kuierilta huippuottelu
- Awak Kuierin peliaika kasvussa