Matti Nuutisella vahva syksy Romaniassa – ”ihan hyvin lähtenyt”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin Matti Nuutinen otti kesällä uuden askeleen urallaan, kun hän siirtyi Kreikassa ja Ranskassa vietettyjen kausien jälkeen Romaniaan Pitestin joukkueeseen.
Niin Nuutisen kuin Pitestinkin alkukausi on sujunut hyvin, sillä joukkue on kahdeksan pelatun ottelun jälkeen sarjan kärkipaikalla.
Pitesti sijoittui viime kaudella runkosarjassa kuudenneksi ja pudotuspeleissä sen matka katkesi ensimmäisellä kierroksella Jukka Toijalan valmentaman Steaua Bukarestin käsittelyssä. Tällä kaudella joukkue on aloittanut kuitenkin vahvasti ja pitää sarjan kärkipaikkaa hallussaan kahdeksan kierroksen jälkeen. Pitestin alkukauden saldona on kuusi voittoa ja kaksi tappiota.
– Kausi on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, vaikkei tässä hirveästi ole vielä pelejä pelattu. Olemme joukkueen kanssa menneet eteenpäin, 27-vuotias Nuutinen perkaa joukkueen alkukautta Basket.fi -sivustolla.
Nuutinen on kuulunut joukkueen avainpelaajiin koko alkukauden ajan. Luottoa on tullut keskimäärin yli 27 minuuttia ottelua kohden ja Kaarinan Uran kasvatti on kiittänyt vastuusta 6,8 pisteen, 5,3 levypallon ja 1,4 syötön keskiarvoin. Hän aloitti ulkomailla uransa Kreikan pääsarjasta Arkadikosin riveissä ja viime kaudella hän pelasi Ranskan ProB-sarjan Chorale Roannessa. Romanian korisparketeille sopeutuminen on sujunut ongelmitta.
– Täällä saa pelata aika kovaa ja vastassa on tosi isojakin äijiä välillä. Joukkueessa saa olla kuusi ulkomaalaista pelaajaa ja mielestäni se nostaa koko sarjan tasoa. Koripalloilullisesti tämä asettuu mielestäni Kreikan ja Ranskan välimaastoon, vertailee Nuutinen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen ja Utah Jazz iskussa NBA-avauksessa
- Sasu Salin tarkkana vapaaheittoviivalla
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Antti Kanervolle jatko Seagullsissa
- Awak Kuierilta huippuottelu
- Chicago Bulls hävisi Pelicansille
- Chicago Bullsin harjoituksissa tappelu – Lauri Markkasen pelikaveri sairaalahoitoon
- Chicagon tähtipeluri innostui Markkasen esityksestä
- Daniel Jansson SuomiKorikselle: ”Lauri on Suomelle loistava lippulaiva”