Lahti Basketball jäädytti Vesa Mäkäläisen pelipaidan
Kuva: Juha Tamminen
Lahti Basketball nosti ennen lauantain ottelua hallin kattoon Vesa Mäkäläisen paidan. Mäkäläinen juhli uransa aikana Suomen mestaruutta Namika Lahden paidassa (2009) sekä Kataja Basketin riveissä (2017). Lisäksi palkintokaapista löytyy kaksi SM-hopeaa sekä SM-pronssi.
Henkilökohtaisella tasolla Mäkäläinen keräsi lukuisia palkintoja. Hänet valittiin keväällä 2009 Korisliigan finaalien MVP:ksi. Vuoden puolustuspelaajaksi hänet valittiin peräti viidesti, kerran parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi, vuoden kehittyneimmäksi sekä vuoden tulokkaaksi.
Mäkäläinen oli merkittävässä roolissa Lahti Basketballin syntyhetkistä lähtien edustaen joukkuetta miesten I divisioona B:ssä nostaen joukkueen lopulta aina Korisliigaan.
Mäkäläinen edusti kaudella 2009–10 ruotsalaista Plannja Basketia, jossa saavutuksena oli hopeinen mitali. 200-senttinen järkäle pelasi Kataja Basketin riveissä kolmea eri eurosarjaa: EuroChallengea, FIBA Europe Cupia sekä Mestareiden liigaa. Mäkäläinen pelasi uransa aikana 35 miesten maaottelua ja hän kuului vuoden 2011 EM-kisojen joukkueeseen.
Kaikkiaan Mäkäläinen pelasi 355 Korisliigan runkosarjan ottelua, jossa hän heitti 3117 pistettä ja kaapi 1751 levypalloa (8,8/4,9). Pudotuspeleissä Mäkäläinen esiintyi 84 kertaa (7/4,4).
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui Unkarin turnauksen finaalissa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa voittokulkuaan
- Lauri Markkanen taas poissa pelistä
- Miro Little vahvassa syöttövireessä NCAA:ssa
- Lauri Markkaselle 18 pinnaa tappio-ottelussa
- Edon Maxhuni loisti Gravelines-Dunkerquen voitossa
- Sasu Salin pääsi juhlimaan Copa Españan voittoa
- Tuttua tarinaa Lauri Markkasesta
- Suomen MU16-joukkue nimetty kansainväliseen kutsuturnaukseen Unkarissa
- Elsa Lemmilä tehtaili yliopistouransa kärkilukemia