Ilari Seppälällä edessä debyyttikausi ulkomailla
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin takamies Ilari Seppälä, 26, otti urallaan seuraavan askeleen, kun hän teki kesällä sopimuksen Ranskan Pro B:ssä pelaavan Aix-Mauriennen kanssa. Seppälän mielestä aika oli kypsä siirtyä ulkomaille.
Seppälä on lukeutunut Korisliigan parhaisiin pelaajiin jo vuosikausia. Hän ehti juhlia Kouvojen ja Katajan kanssa yhteensä kahta mestaruutta. Samalla hän on hivuttanut jalkaansa yhä enemmän Susijengin rinkiin.
Kolmen Joensuussa vietetyn kauden jälkeen Seppälä teki kesällä sopimuksen Seagullsin kanssa, mutta sopimuksessa oli ulkomaan pykälä, jonka hän otti käyttöön Aix-Mauriennen esittäessä sopimustarjouksen.
– Kun neuvottelin Seagullsin kanssa, niin molemmilla oli tiedossa, että tavoitteeni ovat ulkomailla, ja jos tulee joku taloudellisesti ja pelillisesti järkevä tarjous, niin otan sen. Minulla oli muutamia vaihtoehtoja kesän aikana, mutta ne eivät olleet sellaisia joihin olisin tarttunut. Aix-Mauriennen tarjoukseen oli kuitenkin helppo tarttua. Tavoitteena on ollut jo pitkään nähdä muutakin kuin Korisliigaa. Seagullsissa kaikki ymmärsivät ja tuntui, että he olivat myös iloisia puolestani, Seppälä kertoo sopimuksen synnyn taustoista Koripalloliiton sivuilla.
Seppälä on päässyt kokemaan kansainvälistä vauhtia maajoukkueen lisäksi myös pelatessaan Bisonsissa VTB-liigaa sekä Katajan kanssa FIBA Europe Cupia. Lapuan Korikobrien kasvatin mukaan aika oli kypsä lähteä kokeilemaan siipiään Suomen ulkopuolella.
– Tuntui, että nyt oli oikea aika lähteä. En halunnut lähteä vain lähtemisen vuoksi, vaan piti olla myös järkevä tarjous. Ehdin pelata Korisliigaa 10 vuotta, niin piristää nähdä vähän jotain muutakin.
Sopeutuminen Ranskaan on sujunut Seppälältä hyvin.
– Olen vähän yrittänyt opiskella kieltä, kun harjoituksissa mennään pääsääntöisesti ranskaksi. Punainen ja valkoinen ovat ainakin tulleet tutuiksi. Olen sopeutunut hyvin joukkueeseen ja kaikki ovat ottaneet hyvin vastaan. Joukkueen kesken viihdymme yhdessä myös kentän ulkopuolella, mikä on tietenkin hyvä merkki.
Aix-Maurienne pelaa Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ProB:ssä, jossa se sijoittui viime kaudella 18 joukkueensa sarjassa sijalle 16 säilyttäen juuri sarjapaikkansa. Täksi kaudeksi joukkueen tavoitteet ovat korkeammalla.
– Joukkue ja päävalmentaja vaihtuivat ja tavoitteet on petrata viime kaudesta. Ei meillä mitään selkää tavoitetta ole, mutta kaikilla on varmasti pudotuspelit mielessä. Jokaista peliä lähdetään voittamaan.
Seppälä on yleensä totuttu näkemään ykköspaikalla pelintekijänä, mutta Aix-Mauriennessa on luvassa hieman erilainen rooli.
– Meillä on kahdeksan pelaajan rotaatio ja vastuuta on luvassa. Olen aiemmin pelannut ykköspaikalla, mutta nyt enemmän kakkosena. Valmentaja tuntuu luottavan ja hyökkäyksessä on aika paljon kuvioita myös minun kauttani. Tavoitteena olisi pelata ehjä kausi, että pystyisi jatkamaan Euroopassa myös jatkossa.
Siirto kakkospaikalle ei ole myöskään aiheuttanut Seppälälle ongelmia.
– Siihen tulee paljon palloskreenejä ja minulla on lupa heittää, kun paikka tulee. Pelisysteemimme on sellainen, ettei se hirveästi eroa ykkösenä pelaamisesta. Voin edelleen luoda myös muille paikkoja. Olen koko urani pelannut molempia paikkoja, joten ei tämä niin uusi juttu ole.
Seppälän kausi alkaa perjantaina ProB:n Leaders cupin lohkovaiheen ottelulla. ProB:n Leaders cupin lohkovaihe pelataan kuuden kolmen joukkueen lohkossa, joista lohkovoittajat sekä kaksi parasta kakkosta etenevät lokakuussa pelattaviin puolivälieriin. Leaders cupin voittaja saa palkinnoksi suoran pudotuspelipaikan. Aix-Mauriennen kanssa samassa lohkossa pelaavat Antibes ja Fos-sur-Mer.
– Molemmat putosivat viime kauden päätteeksi ProA:sta ja tottuneet olemaan ProB:n kärkijoukkueita. Leaders cup on meille hyvä tason mittari ja haluamme päästä alkulohkosta jatkoon.
Aix-Maurienne kohtaa Leaders cupin ensimmäisessä ottelussa perjantaina Antibesin. ProB pyörähtää käyntiin 11.10.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen ja Utah Jazz iskussa NBA-avauksessa
- Sasu Salin tarkkana vapaaheittoviivalla
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Awak Kuierilta huippuottelu
- Chicago Bulls hävisi Pelicansille
- Chicago Bullsin harjoituksissa tappelu – Lauri Markkasen pelikaveri sairaalahoitoon
- Chicagon tähtipeluri innostui Markkasen esityksestä
- Daniel Jansson SuomiKorikselle: ”Lauri on Suomelle loistava lippulaiva”
- Dettmann jakoi tunnustusta Puolalle – ”Sydämeni itkee, koska toinen ei voinut voittaa”