Anniina Äijäsen Sedis Basquet sijoittui kolmanneksi Espanjan liigan runkosarjassa
Kuva: Juha Tamminen
Anniina Äijäsen ja Sedis Basquetin runkosarja päättyi Espanjan liigassa. Sedis sijoittui komeasti kolmanneksi. Islannissa Vilma Kesänen on puolestaan selkä seinää vasten pudotuspeleissä.
Sedis voitti runkosarjan päätösottelussa Araskin 78-53 (37-28). Äijänen sai tilastoihinsa kaksi pistettä. Sedis päätti runkosarjan komeaan kuuden voiton putkeen ja sijoittui kolmanneksi 19 voiton ja seitsemän tappion saldolla. Äijänen tilastoi keskimäärin 2,6 pistettä ja 1,8 levypalloa noin 10 minuutin peliajalla.
Liga Femenina 2:ssa Anissa Poundsin Maristas Coruna taipui kotonaan Barcalle 66-90 (39-53). Pounds heitti komeasti 20 pistettä, otti viisi levypalloa, antoi kaksi syöttöä ja otti kaksi riistoa. Maristas on sarjassa toiseksi viimeisenä sijalla 13.
Islannin liigan pudotuspeleissä Kesäsen KR on välierissä 0-2-tappiolla Valuria vastaan. Runkosarjan ykkönen Valur voitti kotonaan 70-61 (36-37). Kesänen esiintyi väkevästi 18 pisteen, kolmen levypallon ja yhden syötön saldollaan.
Valur oli vahvempi myös toisessa ottelussa vieden sen 84-77 (48-31). Kesänen oli jälleen joukkueensa parhaimmistoa 12 pisteen, kolmen levypallon ja kolmen syötön tilastoilla.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Koripallon EM-kotikisat toivat Tampereelle 55 miljoonaa euroa
- Gordon Herbert jättää Bayern Münchenin päävalmentajan tehtävät
- Pinja Paananen pääsi ensimmäistä kertaa aloitukseen NCAA:ssa
- Lassi Nikkarinen siirtyy Espanjasta Tshekkeihin
- NCAA: Okku Federiko ja Eemeli Yalaho kaksinumeroisille pistelukemille
- Olivier Nkamhoua hurjassa iskussa Italiassa
- Awak Kuierin Galatasaray aloitti Euroliigan jatkolohkon
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Lauri Markkanen loisti – Utah haki niukan vierasvoiton Memphisissä
- Suomalaisnaiset hyvässä vauhdissa NCAA:ssa