Anniina Äijänen valmis Espanjan haasteisiin

Anniina Äijänen, 23, teki kesällä Espanjan pääsarjajoukkue Sedis Basquetin kanssa sopimuksen.
Äijänen pelasi neljä vuotta USA:n yliopistossa ja palasi täksi kaudeksi Eurooppaan pelaten tulevan kauden kovassa Espanjan liigassa.
– Tähän saakka kaikki on mennyt hyvin. Tässä on ollut ihan perus harjoituskausi sekä harjoitusotteluita. Kiva palata Eurooppaan. Pelit alkavat aikaisemmin kuin yliopistossa eikä ole NCAA:n sääntöjä, Äijänen kertoo tunnelmistaan Koripalloliiton sivuilla.
Äijänen pelasi USA:ssa maineikkaassa Xavierin yliopistossa. Eurooppalainen ammattilaiskoripallo eroaa huomattavasti yliopistokoriksesta.
– Pelaajat ovat vanhempia ja kokeneempia, peli on nopeampaa ja isojen kanssa joutuu painimaan vähän eri tavalla kuin yliopistossa. Sopeutuminen on kuitenkin mennyt hyvin.
Äijänen ei ole vielä kohdannut mitään isoja shokkeja kentän puolella.
– Kyllä se hiukan totuttelua vaatii, mutta koko ajan mennään eteenpäin. Joukkuekaverit ovat todella auttavaisia ja heiltä tulee koko ajan tukea sekä apua, kiittelee Äijänen.
Sedis Basquetin kilpailukausi on jo pyörähtänyt käyntiin, kun se eteni Katalonian cupin finaaliin kukistettuaan Sant Adrian niukasti 63-62 (21-31). Aloitusviisikossa ollut Äijänen kirjautti 18,5 minuutissa kuusi pistettä ja kolme levypalloa. Vastuuta on lupa odottaa myös jatkossa.
– Välillä olen ollut avauksessa ja välillä tullut vaihdosta sisään. Hyvin on tullut minuutteja tähän asti. Ne riippuvat myös vähän vastustajasta ja jos on ollut vähän isompi joukkue, niin valmentajalta on tullut myös isompia minuutteja.
Espanjan liigassa sarjajärjestelmä muuttui täksi kaudeksi siten, että kahdeksan parasta joukkuetta pääsee pudotuspeleihin entisen kuuden sijaan. Pudotuspeleissä siintävät myös Sedis Basquetin tavoitteet.
– Meillä on aika nuori joukkue. Viime kaudesta runko on pysynyt pääosin samana, mutta pientä vaihtuvuutta on ollut, joten peli on vielä vähän vaiheessa. Viime kaudella joukkue jäi niukasti ulos pudotuspeleistä, joten tällä kaudella olisi tavoite päästä sinne.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi