Venäjä saa parhaan nippunsa Suomea vastaan
Susijengi isännöi MM-karsintaottelussa Venäjää 30.11. Espoossa.
Kuukauden päässä siintävässä Susijengin MM-karsintojen kotiottelussa Venäjää vastaan on panokset huipussaan. Osoituksena tästä Venäjä on kutsunut marras-joulukuun MM-karsintamiehistöönsä 19 parasta Euroopassa pelaavaa pelaajaansa, mukaan lukien Euroliigan Moskovan TsSKA:n ja BC Himkin ykköstähdet.
Seurajoukkuekauden 2017-18 aikana vain kourallinen Euroliiga-pelaajista pääsi edustamaan maajoukkuettaan marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoissa, kiitos Euroliigan ja FIBA:n välisen kädenväännön.
Venäjä oli kuitenkin yksi niistä harvoista maajoukkueista, joka sai parhaimmillaan edes osan Euroliiga-pelaajistaan riviin MM-karsintojen ensimmäisessä vaiheessa. Venäjällä luotetaankin, että maajoukkueen Euroopassa pelaavat tähdet ovat rivissä, kun Venäjä kohtaa Susijengin 30.11. Espoossa ja Tshekin 3.12. kotonaan.
Päävalmentaja Sergei Bazarevitsin miehistössä suurin tähti on syyskuun ikkunassa 19,0 pistettä ja 6,0 syöttöä Venäjälle viimeistellyt 198-senttinen, 29-vuotias NBA- ja Euroliiga-veteraani Aleksei Shved. Shvedin lisäksi BC Himkistä kutsun karsintavahvuuteen ovat saaneet Petr Gubanov ja Andrei Zubkov.
Himkin tavoin Euroliigaa pelaavasta Moskovan TsSKA:sta Bazarevits on kutsunut joukkoihinsa Semen Antonovin, Mihail Kulaginin, Nikita Kurbanovin, Ivan Uhovin, Andrei Vorontsevitshin sekä aiemmin Ukrainan passilla pelanneen NBA-taustaisen Joel Bolomboyn.
Susijengi ja Venäjä kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantaina 30.11. klo 19.00.
Lähde: Basket.fi
Venäjän maajoukkueeseen kutsutut pelaajat
| Nimi | Pituus | Syntynyt | Seura 2018-19 |
| Semen ANTONOV | 202 | 1989 | Moskovan TsSKA (RUS) |
| Jevgeni BABURIN | 190 | 1987 | Lokomotiv Kuban (RUS) |
| Nikita BALASHOV | 208 | 1991 | BC Nevezis (LTU) |
| Joel BOLOMBEY | 206 | 1994 | Moskovan TsSKA (RUS) |
| Vitali FRIDZON | 196 | 1985 | Lokomotiv Kuban (RUS) |
| Petr GUBANOV | 207 | 1987 | BC Himki (RUS) |
| Stanislav ILNITSKIJ | 202 | 1994 | Lokomotiv Kuban (RUS) |
| Vladimir IVLEV | 207 | 1990 | Lokomotiv Kuban (RUS) |
| Sergei KARASEV | 202 | 1993 | BC Zenit (RUS) |
| Dmitri KHVOSTOV | 190 | 1989 | Lokomotiv Kuban (RUS) |
| Artem KLIMENKO | 214 | 1994 | UNICS Kazan (RUS) |
| Dmitrii KULAGIN | 197 | 1992 | Lokomotiv Kuban (RUS) |
| Mihail KULAGIN | 190 | 1994 | Moskovan TsSKA (RUS) |
| Nikita KURBANOV | 203 | 1986 | Moskovan TsSKA (RUS) |
| Aleksei SHVED | 198 | 1988 | BC Himki (RUS) |
| Ivan UHOV | 192 | 1995 | Moskovan TsSKA (RUS) |
| Jevgeni VALIJEV | 205 | 1990 | BC Zenit (RUS) |
| Andrei VORONTSEVITSH | 207 | 1987 | Moskovan TsSKA (RUS) |
| Andrei ZUBKOV | 205 | 1991 | BC Himki (RUS) |
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä