Tulosen ja Pirttisen hyvät otteet eivät poikineet tulosta Bundesliigassa
Kuva: Juha Tamminen
Saksan Bundesliigassa Susiladiesin Helmi Tulonen ja Veera Pirttinen olivat joukkueidensa parhaimmistoa, mutta tuloksena olivat silti tappiot. Sofia Pelanderin ja Norrköpingin liito Ruotsin liigassa sen sijaan sai jatkoa.
Tulosen 14 pistettä, neljä levypalloa, yksi riisto ja yksi torjunta eivät riittäneet Saarlouisille voittoon, kun se hävisi sarjakärki Marburgille niukasti 86-91 (39-40). Saarlouis on Bundesliigassa viimeisenä.
Camilla Grönbergin ja Pirttisen Chemnitz joutui taipumaan Freiburgille 65-84 (38-47). Pirttinen oli joukkueensa tehokkaimpia 11 pisteellä, kolmella levypallolla, kahdella syötöllä, riistolla ja torjunnalla. Grönbergille merkittiin kolme pistettä, levypallo ja syöttö. Chemnitz on sarjassa toiseksi viimeisenä.
Pelanderin Norrköpingin voittoputki Ruotsin liigassa jatkui Janne Hännisen valmentaman Uppsalan kustannuksella. Norrköping oli kotonaan vahvempi numeroin 98-70 (53-29). Pelander heitti 15 minuutissa 15 pistettä ja koristeli tilastojaan myös viidellä levypallolla, yhdellä syötöllä ja torjunnalla. Norrköping on nyt neljäntenä.
Anniina Äijäsen Sedis Basquet ei pystynyt haastamaan Espanjan sarjakärki Gironaa, vaan taipui vieraskentällä 56-71 (25-41). Äijäsen ainoaksi tilastomerkinnäksi tuli yksi levypallo. Sedis Basquet on sarjassa neljäntenä.
Liga Femenina 2:ssa Anissa Poundsin Maristas Coruna hävisi Ardoille 42-73 (18-40). Pounds auttoi joukkuettaan kolmella pisteellä, kolmella levypallolla, kahdella syötöllä ja riistolla. Maristas Coruna on sarjassa toiseksi viimeisenä.
Puolan liigassa Annika Holopaisen Politechnika Gdansk taipui Bydgoszczille 70-78 (36-46). Holopainen kasasi kahdeksan pistettä ja kuusi levypalloa. Gdansk on liigassa 11.
Islannin liigassa Vilma Kesäsen edustama KR otti kotonaan selvän 90-54 (44-23)-voiton Snäfellistä. Kesänen auttoi joukkuettaan yhdeksällä pisteellä, kahdella levypallolla ja syötöllä. KR pitää sarjassa toista tilaa hallussaan.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa