Suomen poikamaajoukkueilla hopeinen Baltic Sea Cup

Sekä Suomen 18-vuotiaiden että 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet ylsivät hopeamitaleille Tallinnassa pidetyssä Baltic Sea Basketball Cupissa.
Molempien joukkueiden energiavarastoja verotti lauantain myöhäinen Viro-ottelu, jonka jäljiltä palautuminen jäi lyhyeksi. 18-vuotiaiden poikien maaottelussa Suomi aloitti lähtökohdista huolimatta mainiosti ja käytännössä ratkaisi ottelun jo avausneljänneksellä 25-10.
Puoliajan jälkeen uupumus alkoi näkymään suomalaisten otteissa, mutta Ruotsi pysyi siitä huolimatta kannoilla. Sudenpennut voittivat selkeästi 71-47 (41-23).
Suomi sijoittui turnauksessa toiseksi kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Kultamitalit pokkasi kolme voittoa napannut Viro.
Väsymys painoi myös kolme ottelua 48 tunnin sisään pelannutta Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkuetta, joka vajosi pahimmillaan Ruotsia vastaan 23 pisteen taakse.
Sudenpennut sai kasaan muutamankin potentiaalisen loppukirin, mutta Ruotsin johto oli jo liikaa kurottavaksi, kun länsinaapuri nappasi 73-81 (25-39) -voiton.
Kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla Suomi sijoittui turnauksessa toiseksi. Kultamitalin nappasi kolmella voitolla Ruotsi.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa