Lauantaina Hollannille Kisakallion Susi Training Centerissä hävinnyt Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue sai revanssinsa nousemalla 63-62 (22-31) -taisteluvoittoon. Sudenpennut oli pahimmillaan 16 pisteen takana, mutta kykeni nousemaan ohitse viimeisen viiden minuutin aikana ja suojelemaan johtoasemaansa loppusummeriin saakka.

– Arvokas ja sinnikkyyttä osoittava voitto! Ensimmäisellä puoliajalla tennistermein unforced errors -kategorian menetyksiä tuli hurjan paljon, mutta puolustus piti meidät pelissä. Kolmannella jaksolla näytti jo hankalalta, kun pallo ei meinannut vieläkään millään löytää koriin, Suomen päävalmentaja Ville Neva kertoo Koripalloliiton sivuilla.

– Mutta kyllä nämä pojat ahkerasti ja yhdessä jaksavat kamppailla puolustuksessa ja sen ansiosta taas peliin mukaan päästiin. Stoppien kautta avoimelle kentälle ja liikkeen jatkamisen kautta hyökkäyslevypalloihin oli hyökkäyksen resepti tänään.

Suomen pistemiehiin ottelussa kuuluivat Eino Pällijeff (18/8/4 riistoa), Aku-Petteri Kuusinen (14/0) ja Miro Little (4/2/6 syöttöä/7 riistoa).

– Nautitaan tästä hyvästä voitosta päivä. Sitten palaudutaan, lataudutaan ja valmistaudutaan kohtaamaan ensi viikon lopulla puolustava Euroopan mestari Kroatia kotikentällä kahdesti. Tämä on hieno mahdollisuus tähän vaiheeseen kesää!

Italian Pesarossa pelatussa neljän maan harjoitusturnauksen viimeisessä ottelussa Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi niukasti Venäjälle 66-64 (33-26). Urhoollisesti taistellut Suomi sai loppuhetkillä vielä potentiaalisen voittoheiton ilmoille, mutta se meni ohitse.

– Aloitimme todella hyvin, mutta samalla suututimme Venäjän. Ihan hyvin rimpuilimme ensimmäisen puoliajan, kunnes kolmannen erän loppuun saimme 14-0-runin. Lopussa muutama puuttuva stoppi, yksi puolustuslevypallo ja pari menetystä maksoi voiton, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski sanoo Koripalloliiton sivuilla.

Suomen parhaimmistoon kuuluivat Mustapha Amzil (20/11/3 riistoa), Perttu Blomgren (12/3/4 riistoa) ja Valtteri Mervola (10/2). Lisäksi Alvar Peltoniemi (2/10) teki mainiota töitä jokaisella pelipaikalla lähes päätä pidempiä venäläisiä vastaan irtopallokamppailussa.

Kovatasoisessa turnauksessa Suomi hävisi jokaisen pelinsä Italiaa, Kreikkaa ja Venäjää vastaan. Venäjä voitti turnauksen tappiottomalla pelillä.

Lähde: Basket.fi