Suomen 18-vuotiaille pojille voitto – 16-vuotiaille tappio

A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsi nauttimaan harvinaista herkkua, kun Sudenpennut kaatoivat Druskininkaissa Liettuan 43-58 (25-22). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi toistamiseen Kroatialle Kisakalliossa.
Ottelussa tuuli puhalsi purjeen toisella puoliajalla Suomelle, joka nousi kolmen pisteen tappioasemasta kuuden pisteen johtoon vieden kolmannen neljänneksen 12-21. Kun Liettua ei löytänyt lääkettä Suomen puolustuksen paineeseen, niin Sudenpennut tuuletti voittoa jättäen kotijoukkueen vain kuuteen pisteeseen päätösneljänneksellä.
– Koko meidän EM-valmistautuminen, aivan tammikuun Baltic Sea Cupista lähtien, olemme rakentaneet sen eteen, että meidän puolustustapa on aktiivinen, aloitteentekevä sekä vaihdamme paljon ja olemme rotaatioissa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski toteaa Koripalloliiton sivuilla.
– Eurooppalaisessa vinkkelissä se on persoonallinen tapa pelata. Tänään Liettua putosi tähän ansaan. He eivät löytäneet lääkkeitä meidän puolustusta vastaan.
Liettua on pitkäaikainen Suomen koripallon isoveli, josta Sudenpennut on onnistunut napsimaan voittoja harvakseen.
– Hienoa voittaa Liettua Liettuassa. Nykyisellä maajoukkueohjelmalla olemme käyneet täällä vuodesta 2007 lähtien. Aika usein seurauksena on ollut vähintään tukkapölly, niin kiva, että välillä näinkin päin, Lohikoski hymyilee.
Takamiehet Valtteri Mervola (6/0) ja Teemu Suokas (9/1/6 syöttöä) olivat ratkaisevia tekijöitä kolmannen neljänneksen hyökkäyspurskahduksessa. Sentteri Touko Tainamo (9/11) teki hyvää työtä napsien kuusi hyökkäyslevypalloa. Suomen pistehai oli Mustapha Amzil (11/7).
Perjantaina Kroatialle Kisakallion Susi Training Centerissä selvästi hävinnyt Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pisti lauantaipäivänä hanttiin vierailla paremmin. Sudenpennut kamppaili voitosta päätösneljännekselle asti, mutta Kroatia vei voiton nimiinsä 57-68 (21-37).
– Vähän kahtia jakautuvat fiilikset. Selkeä ilon aihe on, että pystyimme taas parantamaan pelien välillä todella hyvää vastustaja vastaan. Olimme rohkeampia ja selkeämpiä molemmissa päissä kenttää. Synkät hetket olivat paljon lyhyempiä ja niitä oli vähemmän kuin eilen, Suomen päävalmentaja Ville Neva kertoo Koripalloliiton sivuilla.
– Ja sitten harmittaa, että kilpailun näkökulmasta ne ensimmäisen puoliajan synkät hetket maksoivat tänään ottelun voiton. Hieno kolmas ja hyvä neljäs jakso auttoivat meitä kamppailemaan voitosta viimeisen minuutin alkuun asti. Pari kansainvälisen tason viimeistelyä enemmän sisään ja neljäs jakso olisi voinut olla ihan erilainen. Eivät menneet, joten uskotaan että menevät myöhemmin.
Suomen parhaimpiin pistemiehiin kuuluivat Viljami Vartiainen (12/0), Eino Pällijeff (9/5/3 torjuntaa), Gezim Bajrami (8/7) sekä Ville Tolonen (8/1/3 syöttöä).
– Nyt nuollaan vähän haavoja, parannellaan pikkuvammoja ja sairauksia, joita on kertynyt ja sitten lähdetään ensi viikolla Latviaan harjoittelemaan lisää.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa