Petteri Koposen Bayern aloittaa finaalit Bundesliigassa – ”Ei koskaan tiedä tuleeko tällaista mahdollisuutta enää”
Susijengin kulmakivi Petteri Koponen on raivannut tiensä Bayern Münchenin kanssa Saksan Bundesliigan finaaleihin. Sunnuntaina alkavissa finaaleissa Bayern München saa vastaansa ALBA Berliinin.
Bayern on edennyt pudotuspeleissä tappioitta. Ensimmäisellä kierroksella kaatui Braunschweig suoraan 3-0 ja samoin numeroin päättyi myös välieräsarja Vechtaa vastaan.
– Olemme pelanneet vakuuttavasti ja siten miten meidän on pitänyt. Se ei ole kuitenkaan ollut helppoa ja mukaan on mahtunut tiukkoja pelejä, mutta olemme pelanneet tarpeeksi hyvin voittaaksemme.
– Kauden yllätysjoukkue Vechta pelaa aika erilaista koripalloa kuin muut joukkueet. Heillä on hirveä prässi eivätkä he anna sinun pelata omaa peliäsi ja yrittävät saada vastustajan pois omasta konseptistaan. Meiltä löytyi kuitenkin riittävästi tasoa hoitamaan ottelut ja etenimme vakuuttavasti finaaliin, Koponen kertasi pudotuspelejä Koripalloliiton sivuilla.
ALBA Berliini on edennyt niin ikään vakuuttavasti finaaliin voittaen puhtaalla pelillä Ulmin ja Oldenburgin. Bayern hävisi runkosarjan aikana vain kolme peliä ja yksi niistä tuli nimenomaan ALBA Berliiniä vastaan. Joukkueet kohtasivat finaaleissa myös viime kaudella ja tuolloin Bayern nappasi mestaruuden 3-2-voitoin.
– Nyt vastaan tulee astetta kovempi joukkue. ALBA on pelannut hyvän kauden. Tulee varmasti tiukka finaalisarja. Vastakkain ovat myös kaksi hieman erilaista filosofiaa. Meidän pelaaminen pohjautuu enemmän puolustuspelaamiseen, kun taas ALBA pääasiassa juoksee kenttää kovaa ja heittää paljon kolmosia. EuroCupissa he selvittivät tiensä finaaliin, mutta Valencia oli heille liian kova. Heillä on hyviä pelaajia kuten EuroCupin MVP:ksi valittu Luke Sikma, islantilainen Martin Hermansson ja Peyton Siva. Tiukka sarja tulossa, Koponen kuvaili.
Saksan kausi venyy pitkälle, sillä vaikka välierät saatiin päätökseen jo viime viikonloppuna, niin finaalit alkavat vasta viikkoa myöhemmin.
– Tässä on odoteltu nyt viikko finaalien alkua. Molempien välieräsarja päättyi 3-0 enkä ymmärrä miksei finaaleita voitu aikaistaa kuten esimerkiksi Espanjassa tehtiin. Tässä on täytynyt löytää tapa treenata ja pitää pelitatsi päällä. Systeemi on täällä tämä ja edessä on vähän erilainen juhannus, Koponen heitti.
– Odottelu on kohta ohi ja meidän pitää puristaa vielä kolme voittoa pitkän kauden päätteeksi ja sitten pääsemme nostelemaan pokaalia. On siistiä päästä vääntämään finaaleita, hän jatkaa.
Koponen on urallaan juhlinut EuroChallengen, EuroCupin, Espanjan cupin sekä Korisliigan mestaruuksia, mutta kansallinen mestaruus kansainvälisillä kentillä on jäänyt uupumaan. Nyt hänellä on siihen mahdollisuus.
– Olisihan se hieno voittaa vihdoin kansallinen sarja ulkomailla. Olen aiemmin ollut vähän maan kakkosseuroissa Venäjällä ja Espanjassa, mutta nyt on mahdollisuus voittaa Saksan mestaruus. Helppoa se ei tule kuitenkaan olemaan. Täytyy vielä jaksaa, sillä sitä ei koskaan tiedä tuleeko tällaista mahdollisuutta enää eteen, Koponen muistutti.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa