Itsepäinen Israel piti pintansa Susijengiä vastaan

Susijengi petrasi merkittävästi niin pallonkäsittelyssään kuin irtopallopelissään sitten perjantaisen Venäjä-ottelun, mutta joutui myöntämään Israelin paremmakseen pistein 92-97 (45-53) Pietarin Sibur Areenalla. Kullakin pelin kolmesta ensimmäisestä neljänneksestä Susijengille tuli parin minuutin sysimusta jakso, joiden aikana Israel pakotti Suomen takaa-ajajan asemaan.
Ensimmäisen ”nykäyksensä” Israel vei jo pelin alussa. Suomi syyllistyi lukuisiin perättäisiin kommunikaatiovirheisiin molemmissa päissä kenttää, ja Israel rokotti nukahduksista armottomasti. Runsaan kolmen minuutin pelin jälkeen Israel hallitsi peliä lukemissa 3-14.
Toinen israelilainen irtiotto nähtiin toisen neljänneksen alussa lähes hiilipaperikopiona ensimmäisen neljänneksen tapahtumista. 23-27:ään eron kuronut Susijengi salli Israelin karata salamavauhtia 23-34-johtoon, jonka jälkeen Yotam Halperin ja Oz Blayzer pitivät vierasjoukkuetta pinnalla kaukoheitoillaan.
Kolmannen kerran Israel haki selkänojaa kolmannen neljänneksen lopulla. Mikko Koiviston ja Tuukka Kotin kurottua Susijengin pisteen päähän (64-65) hyödynsi Israel jälleen kourallisen Suomen merkkausvirheitä molemmissa kenttäpäädyissä. Jakso huipentui Gal Mekelin onnistuneeseen kolmoseen ja bonusvapaaheittoon, jotka palauttivat israelilaisjohdon kymmeneen.
Päätösneljänneksellä Susijengi saalisti kesän avausvoittoaan hurjalla asenteella. Lauri Markkanen nosti 30 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Teemu Rannikon oivaltavasta syötöstä korin ja bonusvapaaheiton, joilla Israelin johto kutistui pisteeseen (92-93). Kokenut Gal Mekel kasvatti kuitenkin rutiinilla israelilaisjohdon kolmeen pisteeseen ja päätti pelin vapaaheitoillaan Shawn Huffin tasoitusyrityksen kolahdettua rautaan kaaren takaa.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Daniel Jansson valittiin jälleen vuoden valmentajaksi Saksan ProA:ssa
- Susijengin nuori runkopelaaja siirtyy Michiganiin
- Awak Kuier tilastoi kaksi levypalloa ja kaksi torjuntaa
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Susijengin nuori runkopelaaja siirtyy Michiganiin
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Topias Palmi sai tilaisuuden ja peliaikaa