Islantilaisjätti odottaa Suomen kohtaamista: ”Iso yleisö vastaan iso yleisö”
Suomi ja Islanti kohtaavat alkulohkon viimeisessä kamppailussa tänään keskiviikkona Helsingissä kello 20:45 alkaen. Islannin urheilullinen panos turnauksessa on ollut varsin vaatimaton, mutta jo pelkkä mukana oleminen on merkinnyt pelaajille ja kannattajille paljon.
-Meille jo pääsy mukaan tällaiseen turnaukseen on hienoa asia. Olemme pieni maa. On upeaa, että näin paljon ihmisiä tulee Islannista katsomaan näitä pelejä tänne Suomeen. Arvostan sitä paljon, Islannin 216-senttinen sentteri Tryggvi Hlinason sanoi.
Islannin koripallo on ottanut merkittäviä kehitysaskeleita viimeisinä vuosina. Hlinason on asiasta tyytyväinen.
-Koripallon suosio Islannissa on kasvanut viime vuosina paljon. Juniorit pitävät nykyään realistisena, että voisivat pelata koripalloa ammatikseen. Se on uusi asia Islannin urheilussa ja kasvattaa urheilumme tasoa paljon. Valmennus ammattimaistuu. Tällainen koripallon EM-turnaus on tietysti iso juttu, Hlinason kertoo.
Suomi lähtee otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Islannin leirissä odotetaan myös kannattajien välistä kilpailua.
-Jännittävää nähdä. Yritystä varmasti löytyy, mutta Suomen fanit ovat olleet todella loistavia. Pelistä tulee yleisöjen osalta pääottelu: iso yleisö vastaan iso yleisö. Suomella on enemmän yleisöä, mutta omilla faneillamme on todellakin sydäntä mukana.
Lähde: Otto Palojärvi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin