Dettmann kritisoi harjoituksissa mediaa: ”Talon ei tarvitse olla harjoituspeleissä valmiina”
Kuva: Getty Images
Suomi viettää perjantaina välipäivää EM-kisoista ennen lauantai-illalla kello 20:00 alkavaa Slovenia-kamppailua. Päiväharjoituksissa nähtiin hyväntuulinen Susijengi, jonka päävalmentaja Henrik Dettmann kuitenkin osoitti kritiikkiään median suuntaan. Joukkueen peli ei turnaukseen valmistavissa otteluissa ollut uomissaan, mutta Dettmannin mukaan ei tarvitsekaan.
– Talon ei tarvitse olla harjoituspeleissä valmiina. Kokeilimme ja harjoittelimme peleissä eri juttuja, hän sanoi Ilta-Sanomien mukaan
Lisäksi Dettmann moitti mediaa liiallisesta tuloskeskeisyydestä ja kehoitti kiinnittämään huomiota enemmän toimintaan.
– Tuloskeskeisen median höpinöiden sijasta pitäisi keskittyä toimintakeskeisyyteen. Tulos tulee toiminnan seurauksena, Dettmann sanoi.
Dettmann kertoi myös selkeästi mielipiteensä miksi maajoukkueen runko on pysynyt yli kuusi vuotta käytännössä samana.
– Se on pienen maan ainoa mahdollisuus. Pitää muistaa, että kun ryhmästä ottaa yhdenkin jäsenen pois, niin kaikkien keskinäinen suhde muuttuu, ja silloin siitä tulee uusi ryhmä. Näin ryhmä on elänyt ja elää koko ajan.
Ranska-voitosta käskijä oli kuitenkin yhä iloinen. Puhelin oli täyttynyt onnitteluviesteillä, jotka lämmittivät sydäntä.
– Kun tietää, miten paljon voitto merkitsee koko korisyhteisölle: valmentajille, taustaihmisille ja kisajärjestäjille. Riemu on paljon syvemmällä. Henkilökohtaisesti pidän hyvin banaalina sellaista ajattelua, että kaikki on joko top tai flop.
Lähde: Ilta-Sanomat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin