Anniina Äijäsen Sedis Basquet aloittaa välierät

Anniina Äijäsen kausi Espanjassa jatkuu sunnuntaina, kun hänen edustamansa Sedis Basquet aloittaa välierät Gironaa vastaan.
Sedis Basquet sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja sai puolivälierissä vastaansa Gipuzkoan. San Sebastianista oleva Gipuzkoa laittoi Sedis Basquetin tiukoille, mutta Sedis kuittasi ratkaisevan pelin jatkoajalla nimiinsä ja eteni välieriin otteluvoitoin 2-1.
– Se oli kahden väsyneen joukkueen taistelu. Vastustaja oli hyvä, mutta onneksi pystyimme hoitamaan pelin. Meillä oli iso kotiyleisön tuki ja rummut soivat katsomossa. Oli hieno tunne olla osana tuollaista tapahtumaa, Äijänen palaa ratkaisevaan puolivälieräotteluun Koripalloliiton sivuilla.
Sedis Basquetin kotipaikka on Kataloniassa sijaitseva Le Seu d’Urgell. Äijänen on pistänyt merkille reilun 12 000 asukkaan kaupungin koriskuumeen.
– Sen huomaa kaduilla, kun ihmiset tervehtivät ja onnittelevat pelien jälkeen ja lapset heittelevät yläfemmoja. Täällä on kiva yhteisöllinen olo.
Välierissä Sedis joutuu kovan paikan eteen, kun se saa vastaansa runkosarjan kakkosen Gironan. EuroCupissa menneellä kaudella pelannut Girona hävisi kaudella vain neljä ottelua, joista kolme tuli neljän viimeisen kierroksen aikana. Alkukauden ainoan tappion se koki nimenomaan Sedisille.
– Girona on taas paha vastustaja. Onnistuimme kaatamaan heidät alkukaudesta, mutta sen jälkeen on ollut vaikeaa. Heillä on hyvä kotiyleisö ja he suojelevat kotikenttäänsä hyvin. Heillä on jokaiselle pelipaikalle monia hyviä pelaajia, Äijänen kuvailee tulevaa vastustajaa.
Sedis on kuitenkin osoittanut pystyvänsä haastamaan ja voittamaan Gironan tällä kaudella. Finaalipaikka vaatii kuitenkin täydellistä onnistumista.
– Meidän pitää lähteä puolustuksen kautta pelaamaan, että pystyisimme haastamaan heidät. Heille on tullut vähän uusia vahvistuksia kauden aikana ja se luo omanlaisensa haasteet valmistautumiseen.
Omalla tekemisellä ja levypallot hoitelemalla pystymme heidät haastamaan.
Ensimmäistä kauttaan ammattilaisena pelaavalle Äijäselle pudotuspelit Espanjan kovassa liigassa ovat herkullinen kokemus, josta voi ammentaa paljon myös jatkoa ajatellen.
– Täytyy olla iloinen, että pääsee pelaamaan tällaisia pelejä ja tämä on hyvä aloitus ammattilaisuralle. Hienoja hetkiä.
Espanjan Liga Femeninan finaaliin pääsee kahdella voitolla.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi
- Alexander Madsen katsoo kohti EM-kesää innostunein mielin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Alex Murphy takaisin Japanin pääsarjatasolle
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Sudenpennuille komea voitto Unkarista päätöspelissä
- Suomalaislupaus sopimukseen UC Davisin koripallojoukkueen kanssa
- Useita Susiladies-onnistujia Euroopan kentillä