Anissa Pounds ja Elina Koskimies näyttivät taitojaan
Anissa Pounds ja Elina Koskimies olivat jälleen Angels Nördlingenin voiton takuunaisia, kun joukkue jatkoi hyvää kauttaan Saksassa. Helmi Tulonen pääsi Italiassa hyville minuuteilla ja käytti jälleen näyttöpaikkansa.
Anissa Pounds oli hyvässä iskussa heitettyään 15 pistettä, kun Angels Nördlingen nappasi 79-65 (35-33)-voiton Royals Saarlouisista. Pounds antoi myös kolme syöttöä ja riisti kertaalleen. Elina Koskimies auttoi joukkuettaan monipuolisesti viidellä pisteellä, seitsemällä levypallolla, neljällä syötöllä, kahdella riistolla ja torjunnalla. Angels on tiukassa sarjassa kolmantena.
Venla Variksen Marburg otti tärkeän voiton kaataessaan Lions Mitteldeutscherin 77-59 (41-34). Varis heitti yhdeksän pistettä ja nappasi kaksi levypalloa sekä riiston. Voitosta huolimatta Marburg jatkaa sarjan hännillä.
Viikolla pelattiin myös EuroCupia ja Awak Kuierin Reyer Venezia joutuu lähtemään 15 pisteen takamatkalta neljännesvälierien toiseen osaan Elitzur Holonia vastaan. Holon jyräsi toisen puoliajan vahvan esityksen turvin 83-68 (33-44)-voittoon. Kuierin tilastoriviksi muodostui kuusi pistettä, levypallo, syöttö, riisto ja kolme torjuntaa. Toinen osaottelu pelataan ensi viikolla Venetsiassa.
Italian liigassa Venezia ei antanut Creman yllättää itseään, vaan otti selvän 83-62 (37-26)-voiton. Kuier täytteli tilastoriviään 15 pisteellä, kolmella levypallolla, neljällä syötöllä, riistolla ja torjunnalla. Venezia jatkaa sarjassa kolmantena.
Helmi Tulonen lähenteli tupla-tuplaa yhdeksällä pisteellä ja 11 levypallolla, mutta Lucca ei mahtanut sarjakakkoselle Bolognalle mitään, vaan hävisi kotonaan selvästi 59-92 (28-46). Tulonen torjui myös kertaalleen vastustajan heittoyrityksen ja hänen teholukunsa 18 oli joukkueen paras. Lucca on sarjassa 12.
Anniina Äijäsen ja Veera Pirttisen Bembibre kirjautti toisen peräkkäisen voittonsa Espanjan liigassa kaadettuaan Barcan 77-65 (41-20). Äijänen kasasi tilastoihin kolme pistettä, viisi levypalloa ja torjunnan. Pirttiselle kirjattiin kolme pistettä, kaksi levypalloa ja syöttö. Voiton myötä Bembibre nousi yhdeksänneksi.
LF Challengessa Marianne Kalinin Ferrol jätti Teneriffan vaille mahdollisuuksia ottaen 81-58 (48-20)-voiton. Avausviisikossa ollut Kalin sai neljä merkintää sekä piste- että levypallosarakkeeseen sekä kolme riistoa. Ferrol jatkaa LF Challengen kärjessä.
Tshekin liigassa Sofia Pelander jäi ilman tehomerkintöjä, kun KP Brno kaatoi Ostravan 76-69 (37-45). Brno jatkaa sarjassa kolmantena.
Lotta Vesiluoma pääsi taistelemaan Ruotsin cupin voitosta viikonloppuna pelatussa Final Four -lopputurnauksessa. Alvikin taival katkesi välierävaiheessa, kun se hävisi tulevalle cup-mestari Luleålle 48-82 (25-43). Vesiluoma sai tilastoihinsa neljä levypalloa ja neljä riistoa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen ja moni muu taas sivussa Utah Jazzin kokoonpanosta
- Utah Jazzilla tutun ankeaa NBA:ssa
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Elina Aarnisalo ja Elsa Lemmilä joutuivat pettymään NCAA:ssa
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Suomalaiskolmikko herkutteli NCAA:ssa
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- Loukkaantuneen Lauri Markkasen tilanteesta tihkui uutta tietoa
- IL: Susijengin tähti siirtohuhujen keskellä – Euroliigan huippuseura kintereillä
- Emil Skyttä juhli NCAA:ssa konferenssimestaruutta
- Olivier Nkamhoua huikeassa iskussa Italiassa
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susijengi vetää hurjasti yleisöä
- Susijengiläiset vauhdissa kansainvälisillä kentillä