Yksi Susijengin legendoista päättää pelaajauransa
Kuva: Juha Tamminen
Kolmet arvokisat, kahdet EM-karsinnat ja yhdet MM-karsinnat Susijengin sinivalkopaidassa pelannut likaisen työn tekijä ja kaksinkertainen Suomen mestari, kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Matti Nuutinen, 31, lopettaa Koripalloliiton verkkosivujen mukaan koripallouransa.
Suomen 1989–91 syntyneiden juniorimaajoukkueiden avainpelaajiin kuulunut Nuutinen debytoi Korisliigassa kaudella 2007–08 hopeajoukkue Kouvoissa ja kasvatti rooliaan vuosien aikana vähitellen, kunnes löi läpi liigan kotimaiseen eliittiin Salon Vilppaassa 2010–11. Kouvojen ja Vilppaan vuosia seurasi nelivuotiskausi loimaalaisessa Bisonsissa, jossa Nuutinen juhli avainpelaajana kahta Suomen mestaruutta, yhtä SM-hopeaa ja yhtä SM-pronssia ja pelasi Korisliigan lisäksi Eurocupia ja VTB-liigaa.
Bisons-vuosiensa jälkeen Nuutinen kiersi Euroopan ammattilaiskenttiä ja ehti pelata niin Kreikassa (Arkadikos 2015–16), Ranskassa (Roanne 2016–17), Romaniassa (Pitesti 2017–18) kuin Espanjassakin (Oviedo 2019–20) ennen paluutaan Suomeen ja kaarinalaiseen Ura Basketiin, jota hän edusti päättyneen 2020–21-kauden ajan. Viisivuotiselta ulkomaankiertueelta Nuutinen haki palkintokaappiinsa Ranskan kakkoscupin kultamitalin
Nuutinen debytoi Susijengissä EM-karsintakesänä 2012 ja ansaitsi kannuksiaan jengin likaisen työn tekijänä ja puolustuspään liimana yhteensä yhdeksän vuoden ajan. Arvokisakokoonpanoon Nuutinen kohosi ensimmäisen kerran Bilbaon MM-kisoissa 2014, jonka lisäksi hän kuului EM-kisajoukkueeseen 2015 (Montpellier/Lille) ja 2017 (Helsinki/Istanbul).
Nuutinen uurasti Susijengissä 79 maaottelua ja upotti niissä 319 pistettä. Yhden maaottelun ennätyksensä, 24, Nuutinen säkitti kesällä 2018 MM-karsintojen vierasottelussa Tshekkiä vastaan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Ahoselta vahva esitys – Kolossos lähellä jymypaukkua!
- Anissa Poundsin kausi päättyi Iso-Britannian Superleaguessa välieriin
- Edon Maxhuni liekeissä kauden päätöksessä – Gravelines-Dunkerque säilyi sarjassa
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Koripallomaajoukkueille uusi yhteistyökumppani
- Korisliigan viime kauden finalistit etenivät helposti välieriin