Tomas Murphy löysi uuden osoitteen

Tomas Murphy, 21, on löytänyt NCAA-uralleen uuden osoitteen, kun Murphyn veljeskatraan nuorin ilmoitti siirtymisestään Vermontin yliopistoon.
Murphy pelasi päättyneellä kaudella kolmatta vuottaan Northeasternissä, mutta kausi päättyi loukkaantumisen vuoksi jo neljän ottelun jälkeen. Murphy sai NCAA:lta poikkeusluvan pelata vielä kaksi kautta yliopistokoripalloa.
Vermont on nouseva koripallokoulu, joka on esiintynyt NCAA:n lopputurnauksessa tämän vuosituhannen puolella seitsemän kertaa ja ansaitsi paikan myös tämän kevään lopputurnaukseen voitettuaan America East -konferenssin runkosarjan. NCAA:n lopputurnaus kuitenkin peruttiin koronavirusepidemian vuoksi.
Tomas on Murphyn veljeskatraan nuorin ja esiintyi Sudenpennuissa kesän 2016 20-vuotiaiden miesten EM-kisoissa Helsingissä. Suomi haki seitsemästä ottelustaan kolme voittoa Murphyn urakoidessa sinivalkopaidoille 3,9 pistettä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden.
Turnauksen parhaassa ottelussaan Murphy nosteli 13 pistettä ja kauhoi kahdeksan levypalloa, kun Sudenpennut haki sensaatiovoiton sittemmin EM-kultaa voittaneesta Espanjasta.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi
- Alexander Madsen katsoo kohti EM-kesää innostunein mielin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Alex Murphy takaisin Japanin pääsarjatasolle
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Sudenpennuille komea voitto Unkarista päätöspelissä
- Suomalaislupaus sopimukseen UC Davisin koripallojoukkueen kanssa
- Useita Susiladies-onnistujia Euroopan kentillä