Suomalaiskaksikko janoaa menestystä Saksassa
Tigers Tübingen lähtee taas päävalmentaja Daniel Janssonin ja takamies Aatu Kivimäen johdolla hakemaan menestystä Saksan ProA:ssa.
Kivimäki pelasi ensimmäisen kautensa Tigersissa ja kuului heti Janssonin luottomiehiin ansaitsen myös jatkosopimuksen täksi kaudeksi. Sähäkkä työmyyrä nautti suurta vastuuta, mutta kauden viimeiset pelit jäivät väliin alaraajavamman vuoksi. Uuteen kauteen hän pääsee lähtemään täydessä iskussa.
-Kesällä kuntoutettiin jalkaa ja nyt se on kunnossa. Ihan hirveästi ei tullut kesällä koripalloa pelattua, mutta nyt olen harjoituskaudella normaalissa treenikunnossa ja päässyt mukaan, Kivimäki avaa tilannettaan Koripalloliiton sivuilla.
Kauteen valmistautumista helpottaa myös se, että kaikki on Kivimäelle tuttua jo viime kaudesta.
-Se vie vähän sitä alkujännitystä pois ja joukkueessa jatkaa paljon tuttuja. Oli mukava palata taas tänne harjoituksiin.
Tigersin viime kausi oli menestys, joka yllätti niin sarjaa seuraavat kuin seuran itsensäkin. Tigers voitti runkosarjan ja eteni pudotuspeleissä finaaliin, joka olisi oikeuttanut nousuun Bundesliigaan, mutta seuralla ei ollut taloudellisia edellytyksiä hakea paikkaa Bundesliigassa.
Janssonin mukaan viime kauden menestys ei tuo paineita joukkueelle, mutta taustajoukkoihin se pisti säpinää.
-Viime kausi laittoi isoimmat paineet markkinoinnin ja hallituksen suuntaan ja rakennamme seuraa Bundesliigaa kohti. Jos kauden aikana on sellainen tilanne, että pudotuspelit häämöttävät, niin tulemme anomaan lisenssiä Bundesliigaan. Se on sitten eri asia saammeko me tarpeeksi siihen kolmen miljoonaan, joka Bundesliigaan vaaditaan, mutta ainakin sen eteen tehdään töitä, kauden päätteeksi ProA:n parhaaksi päävalmentajaksi valittu Jansson valottaa.
Kivimäen mukaan joukkue ei lähde jollain revanssimielellä tulevaan kauteen, vaan nousu tulee jos on tullakseen.
-En tiedä tuoko se jotain erityistä nälkää. Totta kai halua haluamme voittaa ja menestyä, ja kun sitä on kerran tehnyt, niin nälkä kasvaa.
-Voimme itse vain vaikuttaa niihin asioihin kentällä ja voittaa pelejä. En ole niin perillä näistä tausta-asioista, vaan yritän vain tehdä parhaani kentällä, Kivimäki toteaa.
Kivimäen lisäksi viime kauden joukkueesta jatkaa kahdeksan muuta pelaajaa. Pelaajatilanne onkin päävalmentaja Janssonille mieluisa.
-Se helpottaa tosi paljon, ettei tarvitse lähteä rakentamaan kaikkea heti alusta, vaan pystymme rakentamaan edellisen päälle. Meillä on neljä uutta pelaajaa mukana ja he ovat fiksuja, hyviä kavereita. Kaikkiaan aika helppo kesä tähän mennessä siinä mielessä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Pitkä odotus päättyy – kuukausia sivussa ollut Jacob Grandison siirtyy Ranskaan
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Pitkä odotus päättyy – kuukausia sivussa ollut Jacob Grandison siirtyy Ranskaan
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Dettmann: ”Islanti ansaitsee kaiken kunnioituksemme”
- Eetu Heinonen saa arvokasta kokemusta Espanjasta
- Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät NCAA:ssa 16 parhaan joukkoon
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Kaksi upeaa seurajoukkueuraa päätökseen
- Korisliigan mestari aloittaa Mestarien liigan karsinnat – ”Paljon on tekemistä”
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”