Jamar Wilson valmis Mestarien liigan neljännesvälieriin
Kuva: Juha Tamminen
Mestarien liigan neljännesvälierät pyörähtävät käyntiin ja ainoana suomalaisedustajana kilpailussa mukana on Jamar Wilson. Wilsonin ranskalaisjoukkue Nanterre 92 kohtaa neljännesvälierissä turkkilaisen Banvit Bandirman.
Nanterre sijoittui Besiktasin ja Nymburkin jälkeen lohkossaan kolmanneksi yhdeksällä voitolla ja viidellä tappiolla. Wilson oli suhteellisen tyytyväinen joukkueen lohkovaiheen saldoon.
– Mielestäni pelasimme hyvin erityisesti kotona eikä voittosuhde 9-5 ollut huono, kun ottaa huomioon, että pelaamme kovaa Ranskan sarjaa samanaikaisesti. Meillä oli vielä aika kova lohko ja taas vastaan asettuu kova vastustaja, Wilson kertaa lohkovaihetta.
Kotona Nanterre olikin erityisen vahva, sillä se hävisi lohkovaiheessa vain yhden kotiottelun.
– Pelasimme kotona paremmin ja tietenkin siihen vaikuttavat kotikenttäetu ja kannattajamme. Kotikentällä meillä on vain ollut vaarana, että puolustus unohtuu, kun intoudumme hyökkäämään.
Otteluparin jatkaja määräytyy kahden ottelun yhteistuloksella. Joukkueet kohtaavat keskiviikkoiltana Nanterressa ja toinen osaottelu on edessä viikon päästä Bandirmassa. Wilson näkee kotialoituksessa positiivista ja negatiivista.
– Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Voimme voittaa kotikentällä 20 pisteellä, mutta sitten on lähdettävä Turkkiin ja hoitaa siellä peli kotiin. Meidän täytyy saada kotoa hyvä tulos, sillä vierasottelusta on varmasti luvassa vaikea.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen ja Utah Jazz iskussa NBA-avauksessa
- Sasu Salin tarkkana vapaaheittoviivalla
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Antti Kanervolle jatko Seagullsissa
- Awak Kuierilta huippuottelu
- Chicago Bulls hävisi Pelicansille
- Chicago Bullsin harjoituksissa tappelu – Lauri Markkasen pelikaveri sairaalahoitoon
- Chicagon tähtipeluri innostui Markkasen esityksestä