Tapaksia ja sangriaa
Ensimmäinen kokonainen reissupäivä takana. Herätys työmiehen tavoin kasilta, ja siitä aamulenkille. Vartin pituista juoksentelua hotellia ympäröivissä kortteleissa ei tosin ehkä voi lenkiksi kutsua, mutta joka tapauksessa. Tulipahan nähtyä vähän lähiseutuja. Lenkin jälkeen suihku ja aamupala. Pekonia, munia, tortilla españolaa, leipää, juustoja, kinkkuja, croissantia, mehua ja kahvia. Ei paha.
Aamupalalta hissiin ja ylimpään kerrokseen. Kattoterassi ja sen tarjoama uima-allas tekivät tässä vaiheessa melko hyvää Suomen sateessa kastuneille. Muutama tunti aurinkoa ja kylkeen pari cervezaa. Se ensipuraisu. Kahden aikaan lähdettiin kävelemään rantaan. Olihan se sen verran raskasta puuhaa, että oli taas pakko pysähtyä huurteiselle.
Välillä hetkeksi lepäämään hotellille ja taas matkaan. Tällä kertaa metrolla muutama pysäkki keskustan suuntaan. Nälkä alkoi olla jo sen verran suuri, että pitihän sitä tilata ihan reilusti. Tapaksina oliiveja, paistettuja perunoita ja suolattuja viherpaprikoita. Pääruuaksi paikallista herkkua turskan muodossa ja vielä jälkkäriksi Crema Catalanaa, jonka moni tuntee paremmin Crème de Brûléena. Ja kyytipojaksi sangriaa. Loppuillasta vielä toiset sangriat rantabaarissa ja mukavan lämpöisessä Barcelonan ilta-auringossa.
Huomenna on tiedossa reissupäivä. Nokat kohti Bilbaoa ja koriksen MM-kisoja. Illalla voitte lukea, millaista kommellusta osui matkalle.
Jaakko & Jussi
PS. Onnittelut HJK:lle! Eurooppa-liigan lohkovaihe on jäätävän kova suoritus!
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot