Hallitseva Suomen mestari selvään voittoon – ”Ehdottomasti tyytyväinen tähän esitykseen”
Kuva: Juha Tamminen
Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket ratkaisi voiton jo ensimmäisellä puoliajalla, kun sarjataulukon toisessa päässä oleva Uudenkaupungin Korihait vieraili Etelä-Pohjanmaalla. Loppulukemat olivat kauhajokelaisten hyväksi 94–75 (48–30).
Kyseessä oli jo kymmenes peräkkäinen kotivoitto Kauhajoella. Kaikkiaan Karhu Basketilla on kasassa 22 voittoa 31 ottelusta.
– Ehdottomasti olen tyytyväinen tähän esitykseen. Tiesimme, että Korihait on hyvin erilainen joukkue kuin aiemmin tällä kaudella. Painotimme Jannen (Koskimies) kanssa, että pitää olla keskittynyt ja tehdä asioita huolella, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso kertasi ottelun lähtökohtia.
Korihaiden leirissä tappio ei aiheuttanut sinänsä suurta pettymystä. Ensimmäisen puoliajan heikko esitys kuitenkin huoletti.
– Aloitimme ottelun todella heikosti. Emme taistelleet. Emme tehneet töitä. Tällaista joukkuetta vastaan se tietää tappiota, valmentaja Pedro Monteiro mietti.
– Tällä hetkellä Karhu Basket on aika iso mestarisuosikki Vilppaan ohella. Ei ole sinänsä meidän päävastustajia. Lähdimme kuitenkin haastamaan ja ottamaan heiltä jotain asioita pois. Alku oli meiltä murheellinen, ei voitu ekalla puoliajalla oikein mitään. Toisella puoliajalla saimme jo onnistumisia, mutta taisi vastustajakin vähän jo himmailla, Korihaiden Topias Kuukkanen totesi.
Karhu Basketin tehokkaimmat olivat Chris McKnight (17/4), Okko Järvi (17/5/7s) ja Rene Rougeau (16/9/7s). Korihaiden paras oli Brandon Conley (19/4). Kuukkanen ja Chris Jenkins teki molemmat 13 pistettä. Karhu Basketilta oli sivussa kokoonpanosta Greg Mangano.
– On siellä pientä vammaa, kyse ei siis ollut lepuutuksesta. Toivotaan, että Greg on taas keskiviikkona mukana kokoonpanossa, Laakso paljasti.
Karhu Basketin kausi jatkuu keskiviikkona Kouvolassa. Korihait isännöi samaisena päivänä BC Nokiaa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Ahoselta vahva esitys – Kolossos lähellä jymypaukkua!
- Anissa Poundsin kausi päättyi Iso-Britannian Superleaguessa välieriin
- Aseistautuminen käynnissä
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Korisliigan viime kauden finalistit etenivät helposti välieriin