Anni Mäkitalo siirtyy Saksan Bundesliigaan

Suomen naisten maajoukkueen takapelaaja Anni Mäkitalo siirtyy tulevaksi kaudeksi 2017/2018 Saksan Bundesliigaan Donau-Riesin paitaan. Edelliskauden 175-senttinen Mäkitalo pelasi Ranskan N2:ssa Orvault Basketissa.
Tapiolan Hongan kasvatti on aikaisemmin urallaan pelannut ulkomailla Ranskan lisäksi Unkarissa ja Tsekissä. Naisten Korisliigassa 25-vuotias Anni Mäkitalo on kaapinut palkintopöytäänsä muun muassa kolme SM-kultamitalia ja kolme cupin voittoa.
– Saksa on kilpailullinen sarja, johon olen jo vuosia halunnut. Siellä pääsee varmasti haastamaan itseään ja tekemään kaikkensa, jotta pärjää, Mäkitalo kertoo.
– Heti kun kausi loppui pari viikkoa sitten, niin joukkueesta soitettiin ja heillä oli tarjous jo valmiina. Heillä oli selkeä idea siitä, että mitä he haluavat ja ajatukset kohtasivat.
Donau-Riesissä on nähty aikaisemminkin suomalaisedustusta, kun joukkueessa ovat pelanneet muun muassa Heta Korpivaara, Linda-Lotta Lehtoranta ja Anni Jämsä. Donau-Riesissä pelaa myös Naisten Korisliigassa Tapiolan Honkaa ja Catz Lappeenrantaa edustanut Jennifer Schlott.
– Tietenkin tulen pelaamaan ykkös- ja kakkospaikkaa, mutta oletan, että enemmän ykköstä. He hirveästi painottivat, että toisin joukkueeseen aggressiivista puolustusta. Schlottin kanssa on kiva päästä pelaamaan, koska aiemmin olemme vain pelanneet vastakkain, Mäkitalo sanoo.
– Haluaisin ehdottomasti, että pääsisimme playoffeihin. En ole kovinkaan montaa kertaa urallani jäänyt viiden parhaan ulkopuolelle. Joukkueen menestys on minulle tärkeätä.
Naisten maajoukkueessa Mäkitalolle on urallaan kertynyt 35 ottelua Suomen paidassa. Naarassusien päävalmentaja Pekka Salminen on syystäkin mielissään suojattinsa siirtymisestä Saksan Bundesliigaan.
– Anni on tehnyt hyvän valinnan. Askel uralla eteenpäin on merkittävä ja looginen. Olen todella iloinen, että naisemme maailmalla menestyvät ja luovat samalla naiskoriksemme tulevaisuutta, Salminen kehuu.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vuoden 2029 miesten EM-kisojen isännät on valittu
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Awak Kuierin Venezia hävisi ratkaisevan finaalin
- Hall of Fame -kunniagalleriaan neljä uutta legendaa
- Taru Tuukkanen ja Lassi Nikkarinen valittiin Korisliigan Vuoden pelaajiksi
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Susijengillä mielenkiitoinen arpa MM-karsinnoissa
- Roosa Lehtoranta suuntaa katseensa kesään Susiladiesin kanssa
- Susijengillä jännittävä päivä tiistaina
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja