Susijengi valmis huimiin koitoksiin
Kun MM-karsintaruletti arpoi Susijengille helmikuulle perättäisottelut Sloveniaa vastaan, moni koripallon ystävä ehti ensi töikseen todeta, että kenties jo maailman viiden parhaan pelaajan joukkoon lukeutuva Dallas Mavericksin 22-vuotias Luka Doncic tulee olemaan karsintaotteluista sivussa NBA-kiireidensä johdosta.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kuitenkin huomauttaa perustellusti Slovenian maajoukkueen olleen Euroopan eliittiä jo ennen Doncicin komeettamaista nousua.
-Viime marraskuun MM-karsintapeleissä Slovenialla oli viisikollinen pelaajia, jotka olivat avainrooleissa sekä edellisissä EM-kisoissa (2017) että viime kesän olympiajoukkueessa, ja siihen päälle vielä useampi olympiajoukkueen rotaatiopelaaja, päävalmentaja kommentoi Koripalloliiton sivuilla.
-Luka Doncic on tietenkin aivan poikkeuksellinen, mutta Slovenia on kuulunut Euroopan kahdeksan kovimman koripallomaan joukkoon jo yli kymmenen vuotta ja heidän nykyjoukkueessaan on useampi pelaaja Espanjan, Turkin ja Adrianmeren liigoissa.
Susijengi käynnisti vuosien 2021–23 MM-karsintarupeamansa vierastappiolla Ruotsia vastaan Tukholmassa, mutta nousi trillerivoittoon Kroatiaa vastaan kotikentällään Espoo Metro Areenalla. Slovenia puolestaan venyi jännitysvoittoon vieraissa Kroatiaa ja kotona Ruotsia vastaan.
-Kaikki tässä karsintalohkossa tähän asti pelatut ottelut ovat olleet äärimmäisen tasaisia ja niiden voitto ollut käytännössä kolikonheittoa. Sen parempia urheilullisia lähtökohtia ei voida pyytää, hymyilee Dettmann.
Susijengi kohtaa Slovenian ensiksi Espoo Metro Areenalla perjantaina 25.2. ja heti uudelleen vuoden 2013 EM-kisoista tutussa Koperissa maanantaina 28.2.
Susijengi helmikuun 2022 MM-karsintaikkunassa
Daniel DOLENC
Shawn HOPKINS
Shawn HUFF
Mikael JANTUNEN
Petteri KOPONEN
Carl LINDBOM
Miro LITTLE
Alexander MADSEN
Edon MAXHUNI
Alex MURPHY
Erik MURPHY
Juho NENONEN
Lassi NIKKARINEN
Topias PALMI
Hannes PÖLLÄ
Remu RAITANEN
Sasu SALIN
Ilari SEPPÄLÄ
Elias VALTONEN
Jamar WILSON
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen ja Utah Jazz iskussa NBA-avauksessa
- Sasu Salin tarkkana vapaaheittoviivalla
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Antti Kanervolle jatko Seagullsissa
- Awak Kuierilta huippuottelu
- Chicago Bulls hävisi Pelicansille
- Chicago Bullsin harjoituksissa tappelu – Lauri Markkasen pelikaveri sairaalahoitoon
- Chicagon tähtipeluri innostui Markkasen esityksestä