Elias Valtonen tuuletti Bundesliigassa
Elias Valtonen pääsi paukuttelemaan henkseleitään Edon Maxhunille, kun Susijengin joukkuekaverit kohtasivat Saksan Bundesliigassa.
Valtosen Rostock Seawolves haki pisteet Merlins Crailsheimin vieraana 103-91 (48-37)-voitolla. Valtonen heitti 16 minuutissa kahdeksan pistettä kasaten lisäksi kaksi levypalloa, syötön, riiston ja torjunnan. Maxhuni oli Merlinsin paras pistemies 14 pinnan saldolla ja hän lähenteli myös tupla-tuplaa yhdeksällä syötöllä. Tilastot koristuivat myös syötöllä ja kahdella riistolla. Voitolla Seawolves nousi kahdeksanneksi ja Crailsheim on kolmannen peräkkäisen tappion myötä 15.
Max Besselinkin Göttingen päihitti Bayreuthin 100-89 (44-35). Besselinkin ainoaksi tehomerkinnäksi jäi yksi riisto.
Saksan 2. Bundesliigassa Daniel Janssonin käskyttämä Tigers Tübingen jatkaa vahvasti voitettuaan Giessenin 96-80 (50-34). Aatu Kivimäki kunnostautui erityisesti syöttelijänä ruokkien joukkuekaverinsa korintekoon kahdeksan kertaa. Pisteitä Kivimäelle kertyi viisi ja riistoja yksi. Tigers on sarjassa toisena.
Luukas Vaara nappasi levypallon Phoenix Hagenin murskatessa Giants Leverkusenin 84-64 (45-31). Hagen on Tigersin kannoilla kolmantena.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Edon Maxhuni isossa roolissa entistä seuraansa vastaan
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia