Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
Elina Koskimiehen ja Roosa Lehtorannan Saarlouis Royals joutui taipumaan Saksan Bundesliigan pudotuspelien puolivälierissä. Lopputulosta lukuun ottamatta Koskimiehelle jäi kuitenkin positiivinen maku kaudesta.
Saarlouis Royals lähti kauteen suurin odotuksin, sillä viime kaudelta oli taskussa Saksan cupin voitto sekä hopeamitalit. Saarlouis sijoittui runkosarjassa toiseksi ja lähti ennakkosuosikkina myös puolivälieräsarjaan Marburgia vastaan. Kausi päättyi kuitenkin otteluvoitoin putoamiseen 1-2.
– Tuosta lopusta jäi pettynyt fiilis. Olimme runkosarjan kakkosia ja sitten hävisimme, niin kyllähän se ottaa rankasti päähän. Vastassa oli kuitenkin hyvä jengi ja he pelasivat paremmin joukkueen sekä halusivat enemmän voittoa, Koskimies harmittelee Koripalloliiton sivuilla.
Koskimiehen mukaan Saarlouis ei saanut joukkueena parastaan irti kauden ratkaisuhetkellä.
– Sitä on tässä yritetty miettiä mikä meni pieleen. Rostereita vertaillessa meillä oli kyllä parempi joukkue, mutta emme olleet niin yhtenäisiä emmekä pelanneet yhtä hyvin joukkueena, Koskimies arvioi.
Koskimiehen omaa kautta häiritsi marraskuun alussa tullut loukkaantuminen, joka piti hänet poissa pelikentiltä reilut kaksi kuukautta.
– Kaudelle oli hyvä alku ja tuntui hyvältä. Sitten tuli pitkä loukkaantuminen. Muuten oli ihan positiiviset fiilikset. Viihdyn hyvin Saksa ja tykkään sarjasta. Seura ja joukkue olivat hyviä, joten siinä mielessä kaikki oli hyvin.
Koko haastattelun voi lukea täältä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Ahoselta vahva esitys – Kolossos lähellä jymypaukkua!
- Anissa Poundsin kausi päättyi Iso-Britannian Superleaguessa välieriin
- Edon Maxhuni liekeissä kauden päätöksessä – Gravelines-Dunkerque säilyi sarjassa
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Koripallomaajoukkueille uusi yhteistyökumppani
- Korisliigan viime kauden finalistit etenivät helposti välieriin