Susijengin vakionimi palaa vanhaan seuraansa – sopimus on todella lyhyt
Susijengin vakionimi Ilari Seppälä on tehnyt kuukauden mittaisen sopimuksen Ranskaan.
Seppälä, 33, palaa Ranskan toisiksi korkeimmalla sarjatasolla (Elite 2) pelaavaan Aix Maurienne Savoie Basketiin. Seppälä pelasi kyseisessä seurassa kausina 2019-21. Kausina 2022-24 Seppälä pelasi myös Ranskassa, mutta silloin seura oli Saint-Chamond.
Seppälän viime kausi kului Unkarissa, jossa takamies tilastoi 14,9 pistettä, 2,3 levypalloa ja 5,3 syöttöä. Seppälän kuukauden mittaisella sopimuksella korvataan äskettäin loukkaantunut pelaaja Christopher Ebunangombe, kertoo seura julkaisussaan Instagramin puolella.
Voi hyvinkin olla, että Seppälä nähdään lyhyen Ranskan pestin jälkeen jälleen Suomessa Korisliigassa keväällä. Seppälä on nähty viimeksi Suomessa kaudella 2018-19 Joensuussa Katajan riveissä.
Susijengissä Seppälän vastuu ei ole lähivuosina ollut suuri, mutta mies on silti nähty usein kokoonpanossa. Tähän nähdään todennäköisesti muutos tämän kuun lopussa, kun Suomi kohtaa MM-karsinnoissa Slovenian ja Viron.
Tällä hetkellä Susijengin pelaajatilanne on varsin huolestuttava, sillä lähes kymmenen avainpelaajaa ovat poissa loukkaantumisten sekä Yhdysvalloissa pelaamisen takia.
- Susijengin tilanne on hurja MM-karsinnoissa – jopa kymmenen avainpelaajaa sivussa
- Pitkä odotus päättyy – kuukausia sivussa ollut Jacob Grandison siirtyy Ranskaan
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan