Susijengillä edessä isot pelit
Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.
Marraskuussa 2017 alkanut puolitoistavuotinen MM-karsintarupeama on kahta ottelua vaille valmis ja kupletin juoni on Susijengin kannalta yksinkertainen. Jatkokarsintalohko K:ssa on enää yksi MM-kisapaikka jaossa ja siitä kisaavat Susijengi sekä marraskuussa kahden pisteen vierasvoiton Espoo Metro Areenalta hakenut Venäjä.
Helmikuun ensimmäisessä MM-karsintaottelussa torstaina 21.2. Susijengi kohtaa Espoo Metro Areenalla lohkovoittoa kohti ryntäävän Ranskan ja hakee revanssia Venäjästä Permissä sunnuntai-iltapäivällä 24.2.
Päävalmentaja Dettmann hieroo käsiään yhteen innostuksesta pitkän karsintarupeaman huipentuessa.
– Sanoin pelaajilleni jo edellisen karsintaikkunan jälkeen, että asetelmat helmikuun peleihin lähtiessä ovat herkulliset ja että meidän pitää nauttia joka tilanteesta. Tällaisia tilanteita huippu-urheilijat urallaan odottavat, Dettmann hymyilee Koripalloliiton sivuilla.
– Meidän on kuitenkin joukkueena pysyttävä tiiviisti tässä hetkessä ja keskityttävä yhteen harjoitukseen, yhteen videosessioon ja yhteen otteluun kerrallaan. Jätämme spekulaatiot faneille ja medialle.
Susijengi selvitti EM-jatkokarsintojen kautta Liettuan EM-kisoihin 2011 ja on pelannut siitä lähtien viisissä perättäisissä kansainvälisen koripalloliitto FIBA:n alaisissa arvokisoissa. Eteneminen Kiinan MM-kisoihin kasvattaisi arvokisaputken jo kuuteen.
– MM-kisapaikkaan yltäminen vaatii täydellistä keskittymistä, vahvaa kollektiivista itseluottamusta ja kykyä pelata joukkueena. Olemme kulkeneet pitkän matkan Euroopan B-divisioonasta pisteeseen, jossa MM-kisoihin yltäminen karsintojen kautta on realismia, Dettmann huomauttaa.
Dettmannin koolle kutsuma kuudentoista pelaajan lista on pitkälti sama kuin edellisessä MM-karsintaikkunassa marraskuussa.
Joukossa ovat vanhat tutut nimet susikapteeni Shawn Huffista pelinrakentajavelho Jamar Wilsoniin ja takakentän kulmakiviin Petteri Koposeen ja Sasu Saliniin, unohtamatta mm. viime joulukuun Bosnia-vierasottelun sytyttäjää Juho Nenosta ja 2000 syntynyttä HBA-Märsky-kaksikkoa Mikael Jantunen-Ville Tahvanainen.
Vuoden pituisen tauon jälkeen Susijengin harjoitusvahvuuteen liittyy vahvaa kautta Espanjan kakkosliigan Oviedossa pelaava 55 miesten maaottelun ja kaksien EM-kisojen veteraani Roope Ahonen. Toinen edellisestä karsintaikkunasta sivussa ollut mutta nyt Susijengiin palaava pelaaja on Euroliigan CB Gran Canarian kehitysjoukkueessa pelaava Alexander Madsen.
– Näin lyhyellä valmistautumisajalla koheesio on kaikki kaikessa. On selkeä etu, että saamme lähteä karsintaikkunaan pitkälti samalla joukkueella kuin marras-joulukuussa, Dettmann kommentoi.
Susijengi isännöi Ranskaa Espoo Metro Areenalla torstaina 21.2. klo 19.00. Susijengi kohtaa Venäjän Permissä sunnuntaina 24.2. klo 15.00 Suomen aikaa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Edon Maxhuni isossa roolissa entistä seuraansa vastaan
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia